Olipa jääkaapissa herkkusieniä pois käytettäviksi.
Ostin kirjolohipalan ja kookosmaitoa keittoa varten. Väsymys iski enkä jaksanutkaan kuoria-pilkkoa soppaan ajateltuja juureksia.
Ei tullut soppaa, tuli uunikala.
Riittää kahteen annokseen
Ota laakea uunivuoka. Kaada pohjalle n. ruokalusikallinen hyvää oliiviöljyä.
laita vuuan pohjalle n. 300g pala kirjolohen tai norjanlohen fileetä
ympärille n. 200g herkkusieniä paloiteltuna
päälle vajaa puolikkaan sitruunan mehu
Mausteet:
teelusikallinen unkarilaista paprikajauhetta.
kaksi survottua valkosipulin kynttä
yrttisuolaa
muutama tuore timjamin oksa tai kuivattua timjamia
Lisäksi
n. 2 dl kookosmaitoa
Ripottele mausteet kalan päälle.
Kaada kookosmaito sekaan.
Kypsytä uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia.
Itselläni on varsin oikeappisesta poikkeava tapa tarkkailla kalan kypsymistä.
Työnnän haarukan paksuimpaan kohtaan, kaivan siitä pienen palan. Maistan kypsyysasteen.
Kun on kypsää voit ottaa uunista ulos.
Lisukkeeksi keitin esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita 2 annosta laatikon ohjeen mukaan.
Riisi sopisi paremmin. Ei vaan ollut kaapissa.
Mikä se oikeaoppinen tapa on? Noin mäkin aina teen, ja tulee ruma jälki.
VastaaPoistaEi aavistustakaan :)
PoistaVarsinaisia kokkeja me!