maanantai 28. marraskuuta 2011

Pitkään haudutettava juurespata

Ei ihan oma ohje, vaan alunperin Valio Emmental -mainoksesta vuodelta 1992 nimellä Jouluruukku. Vähän omaa kantapään kautta opittua mukana kuitenkin. Mä en näe mitään syytä miks tää ois jouluruoka, on aika raskas syötäväks kaikkien muiden sortimenttien ohella. Alkuperäisessä ohjeessa lopputulosta hallitsee juusto-kermakastikkeen runsaus, mutta mun mielestä kuitenkin pääpointti tässä on se, että kun juurekset on viipaloitu ohueks ja niitä haudutetaan pitkään, niistä tulee taivaallisen täyteläisen makeita.

Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan, että reseptistä tulee 6 - 8 annosta lisukkeeks kinkulle. Kun aineksia ostaa, määrä tuntuu pieneltä, mutta kyllä toi varsin riittoisaa on rasvan määrästä johtuen. Pääruokana voi kuitenkin tehdä varman päälle enempikin, tätä syö monena päivänä ja voi pakastaa. Halpaakin tää on jos ei käytä juustoa, ja varsinkin jos ei käytä kermaakaan.

Tarvitset tähän määrään kahden litran uunipadan tai -vuoan, joko kannellisen tai sitten foliota päälle. Kannellinen on huomattavasti parempi. Mieluummin vähän isompi pata kannella kuin just sopiva ilman.

1/2 kg porkkanaa
1/2 kg lanttua
200 g juuriselleriä
2 isoa sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria

tai mitä mausteita nyt keksiikään laittaa. Valkosipuli ja tuore inkivääri on myös pop.

Alkuperäisen ohjeen mukaan (tällä tulee tosi rasvasta ja raskasta):
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoa
200 g punaleima-Emmental-raastetta

Itse oon usein tehnyt käyttämällä 3 dl kermaa eikä juustoa ollenkaan. Joskus pelkällä kasvisliemelläkin, sillon kannattaa lisätä mausteita, esim. valkosipulia ja hunajaa.

* Kuori kasvikset ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi.
* Jos teet juustokastikkeen: Kaada kerma kattilaan, vispaa siihen jauhot ja kuumenna sekoittaen. Lisää juustoraaste ja sekoita, kunnes juusto on sulanut.
* Sekoita kastikkeeseen, kermaan tai liemeen mausteet (Alkuperäinen ohje väittää, että niistä pitäis tehdä seos, jota ripotellaan erikseen. Huoh.)
* Laita voideltuun vuokaan kerroksittain kasviksia ja kastiketta. Peitä kannella tai foliolla.
* Kypsennä 175 asteessa noin 2,5 tuntia.

* Vegaaninen, jos ei käytä kermaa eikä juustoa tai korvaa ne kasvipohjaisilla vastaavilla.

7 kommenttia:

  1. Ei kannata suhtautua ennakkoluuloisesti tohon juuriselleriin, tolleen haudutettuna se ei erotu joukosta, mutta tuo oman täyteläisen vivahteensa. Ei ollenkaan pahaa!

    Juustokastikkeen vehnäjauho on varmaan ihan turha. Ihan riittävän paksua ilmankin.

    VastaaPoista
  2. Todistan! Tämä oli ihanaa! Aivan varmasti teen tätä vielä itsekin. Eikä juuriselleri pahistellut yhtään.

    VastaaPoista
  3. Tää on ihan paras blogi ikinä!

    VastaaPoista
  4. Tätä täytyy piakkoin kokeilla. Vaikuttaa herkulta.
    En kyllä osaa ajatella jouluruuaks, kun on noin täyttävä.
    Saattais korvata laatikot, mutta vanhakantaisiin jouluruokiin pitäytyvänä ei sovi maailmankuvaani :)

    VastaaPoista
  5. Selleri on aina hyvää kyl (siis juuriselleri), mutta allergia vaikuttaa se sietokykyyn.
    Mahtaiskohan pitkä kypsytysaika helpottaa tilannetta.

    VastaaPoista
  6. Linkkaan tähän ton Marjon version tästä:

    http://poperoploki.blogspot.com/2012/01/pitkaan-haudutettava-juurespata-toinen.html

    VastaaPoista