Oon ihan kokematon voileipäkakuissa, mutta innovoin tämän 40-vuotissynttäreilleni ja lopputulos oli mainio. Sen verran aikaa tosta, että ihan tarkkoja määriä en muista mutta koitan nyt jotain heittää.
Vegaanista majoneesia voi ostaa tai sen tekemiseen on useampia reseptejä, mutta mä tykkään kaikista eniten pellavamajoneesista, jonka ohje on Härkäpapua sarvista -kirjassa. Tosin siihen jää pellavasta tummia pilkkuja, jotka tekee sen, että kuorrute ei oo tasasen valkosta, mutta ei se tuntunut ketään haittaavan. Kuorrutteeks vois myös laittaa pelkkää Oatly fraichea, tai jotain.
Huom. tää on iso tai tästä saa kaks hillitymmän kokosta.
Noin 24 palaa paahto- tai vuokaleipää tms.
Mönssien perusmassa:
1 l vegaanista majoneesia
6 prk Oatly fraichea
Täyte 1.
1,5 prk aurinkokuivattuja tomaatteja paloina
tomaattipuretta
hiivahiutaleita (oisko mennyt 2 dl, yllättävän paljon niitä sai laittaa ja sopivat tähän tosi hyvin)
Täyte 2.
tomaatteja, esim. 5 - pilko pieneksi, jätä siemenet pois ettei täyte tuu liian vetiseksi
1-2 ruukkua tuoretta basilikaa
Täyte 3.
kapriksia (hienonna niitä vähän)
persiljaa silppuna
0,5 prk aurinkokuivattua tomaattia paloina
mustapippuria
Koristeeksi esim. persiljaa, paprikaa, basilikan lehtiä
* Sekoita perusmönssi. Jaa se kulhoihin, jokaista täytettä varten n. 2 dl, loput jää kuorrutukseksi.
* Sekoita täytteet maistellen.
* Levitä 6 leipäviipaletta, niiden päälle täyte, toiset 6 viipaletta ja toinen täyte, kolmannet 6 viipaletta ja kolmas täyte ja loput leivät. Laita päälle esim. leikkuulauta ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.
* Levitä loput mönssistä kakun päälle ja koristele.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinkokuivattu tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinkokuivattu tomaatti. Näytä kaikki tekstit
maanantai 24. elokuuta 2015
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Syyspata
Ei tarvinnu tänään käydä kaupassa, kun katoin mitä Otson kaapista löytyy ja tein niistä padan. Oli tosi hyvää. Ja tästähän voi taas muokata ja soveltaa vaikka kuinka.
pala kaalia
noin nipun verran porkkanoita
perunoita, ehkä 6
pari sipulia
n. 7 valkosipulin kynttä
0,5 - 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
pari desiä punaisia linssejä
pari rkl tomaattipuretta
0,5 - 0,75 l vettä
kasvisliemikuutio
rypsiöljyä
pari laakerinlehteä
2 - 3 tl mustapippurirouhetta
1 rkl minttua
2 tl kanelia
(n. desi kermaa)
soijakastiketta tarpeen mukaan
sitruuna
Hienonsin kaalin ja totesin, että se on järjettömän hyvää, joten sitä ei tehny mieli kypsentää paljoa. Kuorin porkkanat ja palottelin ne ja perunat. Silppusin sipulit ja valkosipulinkynnet.
Kuumensin isossa kattilassa rypsiöljyä ja kuullotin kaalia siinä vähän aikaa ja laitoin sen sitte lautaselle odottamaan. Lisäsin kattilaan öljyä ja kuullotin sipuleita siinä. Lisäsin perunat ja porkkanat ja pyörittelin vähän aikaa. Lisäsin veden, laakerinlehdet, mustapippurin ja kasvisliemitiivisteen. Keitin kymmenen minuuttia kannen alla. Sillä aikaa huuhtelin linssit siivilässä kylmällä vedellä.
Lisäsin kattilaan linssit, tomaattipuretta ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Tutkin maustehyllyä ja päätin heittää sekaan minttua ja kanelia, koska pitäähän sitä nyt jotain jännää ruuassa olla. Keitin viitisen minuuttia kannen alla, lisäsin kaalit ja keitin vielä toiset viitisen minuuttia.
Lisäsin kermaa, koska sitä sattui olemaan. Ei ois ollu mitenkään välttämätöntä, mutta hyvin se sopi mukaan. Maustoin soijakastikkeella, sitä ei ehkä ois tarvittu jos ei ois laittanu kermaa.
Lopuks puristin sekaan yhden sitruunan mehun.
Edit: Luulin että tää oli iso annos, mutta sitä söikin yllättävän paljon. Kahdelle riitti yhdeks illaks ja seuraavan päivän lounaaks.
* Vegaaninen, jos ei käytä kermaa.

Tunnisteet:
aurinkokuivattu tomaatti,
halpa,
juurekset,
kaali,
kaneli,
kasvisliemi,
kerma,
laakerinlehti,
minttu,
pata,
peruna,
porkkana,
punaiset linssit,
sitruuna,
Toisaa,
tähteet,
vegaaninen*
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Anjovispasta
Tämmösen tein eilen kaapista löytyneistä kamoista.
punasipulia siipaleina
valkosipulia hienonnettuna
aurinkokuivattua tomaattia paloina
anjovisfileitä paloina
pestoa
öljyä (esim. aurinkotomaattien öljyä)
(fetaa)
pastaa (esim. tagliatelle tai fusilli eli nauha taikka kierre)
* Laita pasta keittymään.
* Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita hetki.
* Lisää pannulle muut aineet paitsi feta (jota tää ei välttämättä kaipaa, mutta laitoin kun sattui avattu purkki olemaan), kuumenna.
* Sekoita valutettuun pastaan kastike ja murennettu feta.

anjovis,
aurinkokuivattu tomaatti,
feta,
helppo,
kala,
nopea,
pasta,
pesto,
punasipuli,
Toisaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)