Siipan 50-vuotispiknikruokia. Ohje Me Naisista.
1 keskikokoinen munakoiso
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 paprikaa
6 - 8 kirsikkatomaattia
4 - 5 oksaa tuoretta timjamia
2 - 3 rkl öljyä
Kastike:
1 dl öljyä (ohjeessa käsketään käyttää neutraalin makuista, joten laitoin rypsiä, mutta ois oliivikin sopinut varmasti)
3 rkl sitruunamehua
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
* Pilko huuhdotut kasvikset kookkaiksi paloiksi ja pane ne leivinpaperin päälle uunipellille. Revi päälle timjamia ja valuta hiukan öljyä. Paahda uunin keskitasolla 225 asteessa 15 - 20 min, kunnes munakoisopalat ovat pehmeitä. Kääntele kasviksia muutaman kerran paistamisen aikana.
* Sekoita kastikkeen ainekset ensin keskenään ja sitten paahdettujen kasvisten joukkoon tarjoilukulhoon. Nosta peitettynä viileään maustumaan vähintään pariksi tunniksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekeytymisaika. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Paahdetut timjamikasvikset
Tunnisteet:
aamu- väli- tai iltapala,
kesäkurpitsa,
kylmänä tarjottava,
munakoiso,
paprika,
sitruuna,
tekeytymisaika,
timjami,
Toisaa,
tomaatti,
tuoreyrtit,
vegaaninen
Nopeat etikkakasvikset
Siipan 50-vuotispiknikruokia. Resepti tunnistamattomasta naistenlehdestä. Jämät säily viikkoja, näitä oli hyvä lisätä esim. salaatteihin.
500 g kovia vihanneksia (esim. ruusukaaleja, retiisejä, porkkanoita, kukkakaalia)
5 dl etikkaa (ohjeessa ei spesifioida, joten käytin väkiviinaetikkaa, mutta viinietikka ois varmaan tosi hyvä myös)
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
pari oksaa rosmariinia
* Pilko pestyt ja kuoritut vihannekset suupalan kokoisiksi viipaleiksi ja lohkoiksi. Laita ne säilykepurkkeihin. Erottele halutessasi voimakkaan väriset kasvikset eri purkkiin, niin ne eivät värjää muita.
* Mittaa kattilaan etikka, vesi ja sokeri. Lisää laakerinlehdet, sinapinsiemenet ja rosmariini. Kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi välillä sekoitellen.
* Kaada kuuma mausteliemi purkkeihin niin, että kasvikset peittyvät. Kaavi mukaan myös yrtit ja sinapinsiemenet. Kierrä purkkien kannet kiinni ja anna jäähtyä. Nosta purkit jääkaappiin ja anna maustua pari tuntia tai yön yli.

juurekset,
kukkakaali,
kylmänä tarjottava,
laakerinlehti,
porkkana,
retiisi,
rosmariini,
ruusukaali,
sinapinsiemen,
sokeri,
tekeytymisaika,
Toisaa,
tuoreyrtit,
vegaaninen,
viinietikka,
väkiviinaetikka
Peruna-retiisi-sokerihernesalaatti
Siipan 50-vuotispiknikin ruokia, ohje Voi Hyvin -lehdestä.
1 - 1,2 kg pieniä uusia perunoita
8 retiisiä
175 g sokeriherneen palkoja
n. 4 dl hyvää (kevyt)majoneesia (Lehden reseptissä sanotaan "esim. Hellman's". Mä tein itse vegaanimajoneesin. Hyvää ja helppoa, ohje on kirjassa Härkäpapua sarvista.)
1/2 - 1 tl wasabitahnaa
suolaa
hienonnettua tilliä tai ruohosipulia
* Keitä perunat suolatussa vedessä kypsiksi. Valuta vesi pois ja anna jäähtyä. Paloittele jäähtyneet perunat kookkaaseen kulhoon.
* Pane siistityt ja huuhdotut herneenpalot pieneen määrään suolalla maustettua vettä. Keitä noin parin minuutin ajan, kunnes palot ovat kypsyneet, mutta ovat yhä rapsakoita. Valuta ja upota palot kylmään veteen.
* Viipaloi pestyt retiisit, paloittele valutetut herneenpalot.
* Mausta notkistettu majoneesi wasabilla. Sekoita tasaiseksi.
* Yhdistä kaikki ainekset, mausta suolalla ja tillillä tai ruohosipulilla.
* Peitä ja nosta salaatti viileään vähintään tunniksi ennen tarjoilua. Tarvittaessa voit notkistaa salaatin lisäämällä sekaan esimerkiksi tilkan kermaa (kasvikermaa).
* Vegaaninen jos majoneesi on vegaania.

majoneesi,
peruna,
retiisi,
ruohosipuli,
sokeriherne,
tekeytymisaika,
tilli,
Toisaa,
tuoreyrtit,
vegaaninen*,
wasabi
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Pasha
(Valittujen Palojen Ruokavuosi-kirjasta)
5 dl maitorahkaa (2 purkkia)
3 keltuaista
2 dl sokeria
100 g voita
2 dl kermaa
vaniljatanko (tai vanilliinisokeria)
1 dl silputtuja rusinoita
½ dl mantelirouhetta
1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kattilassa kuohkeaksi.
Lisää rahka, pehmeä voi, kerma ja vaniljatanko. (Vanilliinisokeri lisätään vasta valmiiseen
pashaseokseen)
2. Kuumenna seos lähes kiehumispisteeseen koko ajan hämmentäen. Massa ei saa päästä kiehumaan,
ettei se juoksetu. Pidä seosta tässä lämpötilassa noin 5 minuuttia.
3. Ota kattila liedeltä. Poista vaniljatanko ja lisää rusinat ja mantelirouhe.
4. Kaada jäähtynyt massa sideharsolla vuorattuun puiseen pashamuottiin tai pyöreään siivilään.
Pane päälle kevyt paino. Muutaman päivän kuluttua voit kumota pashan tarjoiluvadille.

jälkiruoka,
keltuainen,
kerma,
mantelirouhe,
Marjo,
muna,
pääsiäinen,
rahka,
rusina,
sokeri,
tekeytymisaika,
vanilja,
voi
lauantai 17. joulukuuta 2011
Inkivääripäärynät
Tässä vihdoin tämä kauan odotettu resepti. Äidiltä ei jäänyt kirjoitettua ohjetta. Ilmeisesti teki aina näppituntumalla kuten minäkin.
Nyt kuitenkin testasin ainesten suhteet siltä varalta, ettet osaa maistellen kokkailla uutta ruokalajia.
Ohje käy kotimaisten päärynöitten säilömiseen syksyllä yhtä hyvin kuin jälkiruuan tekoon ulkomaisistakin päärynöistä.
Suuntaa-antavan ohjeen otin Ella Kitusen Kodin kasvisruoka - kirjasta viides painos v.1962.
Valmistukseen tarvitset aika ison kattilan (n. 3 l), reikäkauhan (jos omistat) sekä vähintään 1½ litran kokoisen lasipurkin, voi olla kaksi pienempääkin purkkia. Ihan pieneen ei päärynöitä kannata laittaa, etteivät hajoa.
Mitat ovat ehkä omituiset, mutta kirjasin ne nyt ihan sellaisina, kuin tänään käytin. Kaapista löytyvän sokerin määrä vaikutti huomattavasti muihin mittoihin.
7 dl vettä
300 g sokeria
n. 50 g pala tuoretta inkivääriä
n. 1 kg päärynöitä
paloittele inkivääri (ei tarvitse olla pieniä paloja)
Keitä vedestä, sokerista ja inkivääristä liemi
Kuori päärynät. Jos ne ovat pieniä kotimaisia ei tarvitse edes kuoria eikä ainakaan halkaista.
Ulkomaisista käytän mielelläni Abate fetel - lajiketta.
Halkaise isommat.
Nosta päärynät kiehuvaan sokeriliemeen ja anna kiehua hiljaisella tulella kunnes hedelmät ovat kypsiä. Jos ne on kuorittu, kypsyyden näkee siitä, että ovat tulleet läpikuultaviksi. Muuten voit kokeilla tikulla.
Seuraa kuitenkin kypsymistä niin, että päärynät eivät kiehu liikaa. Niiden pitäisi pysyä koossa, kun nostat ne kattilasta.
Nosta kypsät päärynät (reikäkauhalla) purkkiin. Keitä lientä vielä jonkin aikaa, ½-1 tuntia, kasaan.
Poista inkiväärit.
Kaada lientä päärynöitten päälle niin, että se peittää hedelmät.
Sulje purkin kansi huolella.
Ylimääräisen liemen voit myöhemmin käyttää esimerkiksi kiisselin pohjana, jos käytät happamia marjoja kiisselin tekoon.
Säilytä päärynöitä kylmässä. Anna niiden mielellään seistä vuorokausi pari ennen tarjoilua.
Voit tarjoilla kerman, kermavaahdon tai jäätelön kanssa.
Itse en ikinä pilaa tätä herkkua jäätelöllä, mutta kullakin on makunsa.
Toisaan lisäys:
* Vegaanista, kunhan lisukkeetkin on. Jos käytät kasvipohjaisia kermankaltaisia valmisteita tai esim. vaniljakastiketta, tarkista ainesosaluettelo. Niissä voi olla maitoa kasviainesten lisäksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)