Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaattimurska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaattimurska. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. lokakuuta 2013

Yhdenlainen tomaatti-linssikeitto

Tämän sopan voi tehdä suhteellisen nopeasti, mutta parempi tulee, jos malttaa hauduttaa pidempään.

Ainekset:

400 gramman purkki (Rainbow Luomu) tomaattimurskaa
n. purkillinen vettä
1 sipuli
valkosipulia pari kolme kynttä
öljyä
kasvisliemiainesta, kuutiota tai jauhetta. Mulla oli tommosta Naturatan Gemüsebrühe-jauhetta, jota laitoin teelusikallisen
kuivattua lipstikkaa
kuivattua persiljaa (tai tuoretta)
kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
Herbamarea tai suolaa, jos tarvii
½-1 dl punaisia linssejä


Kuumenna öljy kattilan pohjalla, älä liian kuumaksi
kuullota siinä sipulisilppu ja kuullotuksen loppuvaiheessa lisää pilkotut valkosipulin kynnet

Kun sipuli on läpikuultavaa, ei missään tapauksessa ruskistunutta, lisää tomaattimurska ja vesi.
Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää sitten liemijauhe ja mausteet. Murskaa kuivattu persilja ja lipstikka sormin hienoksi samalla kun ripotat ne kattilaan. Jos käytät tuoretta persiljaa lisää se silputtuna vasta valmiiseen keittoon.
Maistele ja lisää suolaa tarpeen mukaan.
Anna nyt keiton hautua kannen alla aikansa.

Huuhtele linssit ja lisää ne keittoon loppuvaiheessa. Keittele vielä kunnes linssitkin on kypsiä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Siivouspäivän hirsotto

Yksinkertanen ruoka, johon saa tungettua jämät. Tämmönen versio tällä kertaa, hyvää oli. Orson teki.

sipuli
loraus öljyä
4-5 kynttä valkosipulia
2,5 dl hirssiä
n. 0,5 l vettä tai vähän enemmän
1/2 prk paseerattua tomaattia
1/2 prk tomaattimurskaa
kasvisliemitiivistettä
pussi pakasteparsakaalia
pussi vihreitä papuja (pakaste)
pussi pakastemaissia
juustonjämiä raastettuna
yrttisuolaa
mustapippuria
hiukan kurkumaa
hiukan cayennea
loraus soijakastiketta

Huuhdo hirssi ja silppua sipuli. Hauduta öljyssä. Lisää muut, keitä n. 25 min.
Nesteen määrää kannattaa tietysti tsekkailla ja mausteet maistella.

Tätä voi siis soveltaa vaikka miten. Köyhänä voi tehdä pelkästä sipulista ja hirssistä ja syödä ketsupin kanssa.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Tosi herkullinen kreikkalainen moussaka ilman lihaa

Alustava ohje on lainattu Pirkan nettisivuilta. Muunneltu oman pään mukaan.

Ainekset:

n. 400g munakoiso
n. 400g kesäkurpitsa

Tomaattimössö:
pari lusikallista öljyä
1-2 sipulia
muutama valkosipulin kynsi
tomaattimurskaa, mulla oli tommonen 370 gramman tötsä ja sen lisäks 2 pehmoiseksi mennyttä tomaattia
n. ½ dl punaisia linssejä
yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
timjamia

Valkokastike:
pari lusikallista öljyä
runsas kolme ruokalusikallista vehnäjauhoja
½ litraa kauramaitoa
50 g mustaa Koskenlaskija-sulatejuustoa
yrttisuolaa
mustapippuria
runsas maustemitta (= n. 1/4 teelusikallista) jauhettua muskottipähkinää

VALMISTUS

Laita ensin tomaattikastike muhimaan:
Kattilan pohjalle öljyä, siihen pilkottu sipuli kuullottumaan
lisää hetken kuluttua pilkottu valkosipuli (ja tomaatit)
viimeksi tomaattimurska, linssit ja mausteet
Anna olla pienellä lämmöllä kypsymässä

Seuraavaksi valkokastike:
Lämmitä öljy kattilan pohjalla
lisää siihen jauhot ja sekoita hyvin yhteen
seuraavaksi kauramaito parissa erässä, sekoita hyvin tasaiseksi
anna olla hetken kypsymässä
Lisää sitten juusto ja mausteet
Sekoittele niin, että juusto sulaa

Voitele laakea riittävän korkeareunainen vuoka öljyllä
Halkaise ja viipaloi kesäkurpitsa ja munakoiso
Lado puolet viipaleista vuuan pohjalle
niitten päälle tomaattimössö
seuraavaksi loput viipaleista
tähän väliin heitin vielä rosmariinia (ettei vaan yrttejä olisi liian vähän)
Kaiken päälle valkokastike

Vuoka 200 asteiseen uuniin ja anna muhia vajaan tunnin verran tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja kasvikset sopivan kypsiä
älä anna mennä mössöksi, vaan kasvisten pitää olla vielä kiinteässä muodossa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Toisaan juurespata

Mulla oli puol purkkia pahaa einestomaattikeittoa, joka piti johonkin käyttää.
Piilotin sen pataan kaapista löytyneitten juuresten kanssa. Lopputulos oli älyttömän hyvää.
Tää on myös halpaa, jos jättää pinjansiemenet pois. Laittaa vaik auringonkukansiemeniä ni saa ravinteita, mut eihän ne ihan samalta maistu.

1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
pala lanttua
pari porkkanaa
4 - 5 perunaa
voita ja rypsiöljyä
n. 3 dl lientä, tomaattimurskaa tms.
    (tai pahaa einestomaattikeittoa)
lusikallinen tuorejuustoa
    (varmasti kävis myös ranskankerma, kerma tai smetana)
vähän rosmariinia
5 mustapippuria
laakerinlehti
soijakastiketta
pinjansiemeniä

* Kuori sipulit ja juurekset. Pottuja ei ois pakko kuoria, mutta vahingossa tulin kuorineeksi nekin.
* Leikkaa sipuli sopivaksi (neljänneksiks ja sitten siivuiks on mun näkemys), hienonna valkosipuli, leikkaa lanttu ja porkkana melko ohuiksi siivuiksi ja potut paloiksi.
* Kuumenna voi ja öljy, kuullota sipulit. Lisää lanttu ja porkkana ja paistele vähän aikaa. Kunnes alkaa vähän kypsyä ja tuoksua. Lisää muut ainekset, paitsi pinjansiemenet.
* Hauduta, kunnes juurekset on kypsiä. Lisää siemenet.