Näytetään tekstit, joissa on tunniste kidneypavut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kidneypavut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2013

Marinoidut pavut

Papuja nyt voi marinoida vaikka kuinka monella tavalla. Tästä vaan tuli niin hyvää, että yleisön pyynnöstä lisään ohjeen tänne. Aineksia en tosin ole lainkaan mitannut, että sitä pitää vaan kokeilla. Minä teen nämä aina pelkällä tuntumalla. Olen oppinut näkemään suhteet.

Tarvitset

Keitettyjä kidneypapuja n. 300 g  Käytin tällä kertaa GoGreenin valmiiksi keitettyjä. Monesti keitän itse.

tilkka soijakastiketta
oliiviöljyä
punaviinietikkaa kaksi korkillista
unkarilaista paprikajauhetta  Minulla siis on tätä.
timjamia
useampi valkosipulin kynsi

Kaada pavuille nesteet. Öljyä niin paljon, että pavut lähes peittyvät.
Lisää mausteet. Itse puristin valkosipulin puristimella, mutta yhtä hyvin sen voi hienontaa veitsellä pieneksi silpuksi. Sekoittele ja anna seistä mielellään seuraavaan päivään.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kidneypapuja pannulla

Mulla on pakkasessa valmiiksi keitettyjä maustamattomia kidneypapuja, joten ryhdyin heti laittamaan niistä ruokaa, kun olin lukenut yhden intialaisen dekkarin, jossa salapoliisi söi rajma chavalia. Tarkkaa ohjetta ei ollut, joten omasta päästä taas.

Tarvitset

öljyä
sipulin
muutaman valkosipulin kynnen
palan tuoretta inkivääriä (onneksi kämppiksellä oli)
pari desiä keitettyjä kidneypapuja
1-2 tomaattia (minulla oli iso pihvitomaatti)
suolaa
rosmariinia
paprikajauhetta
tai mitä tahansa mausteita haluatkin ruokaan lykätä

Valmistus:

Pilko sipuli, valkosipuli, inkivääri ja tomaatti.
Kuumenna riittävän iso korkealaitainen pannu, älä liian kuumaksi kuitenkaan. Kattila tai patakin käy.
Lorauta siihen öljyä.
Lisää pilkottu sipuli.
Hauduta sipuli läpikuultavaksi.
Lisää valkosipuli ja inkivääri pannulle. Anna hetken hautua.
Lisää sitten mausteet ja tomaatti.
Anna taas hautua hetken ennen kuin lisäät pavut. Sekoita ja anna hautua kannen alla pienellä lämmöllä 15-30 minuuttia.

Syö riisin kanssa. Itse käytän italialaista luomu-täysjyväriisiä.
Sopii varmaan myös naan-leivän tai tortillan täytteeksi.

(Kuvat jäi ottamatta, kun en tiennyt, että ohje tulisi plokiin. Yritän muistaa seuraavalla kerralla.)

Tämä ei siis yrittänytkään olla rajma chavalia. Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole intialaisia mausteita kaapissani. Pitää hankkia niitäkin, kunhan normaalielämä taas alkaa.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vihreän paprikan innoittama pata

Ruuan valmistaminen kypsyttämisineen vie vajaan tunnin. Riippuu valmistusastiasta ja haudutuslämpötilasta. Jos kypsytät liian kuumalla, kasviksista tulee helposti liian pehmeitä ja ne hajoavat.
Silloin rakenne on ihan muuta, mitä minä tässä ajan takaa.

Vihreä paprika on ehdoton suosikkini. Sen maku vain on niin vahva, että se vaatii sopivaa seuraa.

Tein tänään kasvis-papupataa, jossa ehdottomasti on käytettävä vihreää paprikaa, jotta maku olisi oikeanlainen.

Ainekset:

vihreä paprika
keltainen paprika
sipuli
porkkana tai kaksi
kesäkurpitsa
pari valkosipulin kynttä
purkki kidneypapuja
n. ½ dl kiehuvaa vettä
Mahdollisesti pari tomaattia, jos sattuu olemaan liiaksi pehmenneitä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään tomaattiruoka. Tarkoitus ei ole käyttää tomaattisäilykkeitä.

mausteet:

yrttisuolaa
hyppysellinen unkarilaista paprikajauhetta (koska minulla sitä tuntuu riittävän ja riittävän pari vuotta
                                                                     sitten tekemäni Unkarin matkan jäljiltä)
kuivattua persiljaa kourallinen, kuivasin sitä melkoinsen määrän viime kesänä
                                                  jos ei ole kuivattua tai pakastettua, talvisaikaan sen voi jättää pois
pari laakerinlehteä
kuivattua rosmariinia puoli kourallista (tämä on välttämätöntä oikean maun saavuttamiseksi) tai tuoretta usempia oksia
timjamia vähän vähemmän kuin rosmariinia

lisäksi:
öljyä padan pohjalle, minä käytin osin rypsi- osin oliiviöljyä
pinjan siemeniä

Käytä mieluiten valurautapataa. Iso kattilakin käy.

Valmistus:

kuori sipuli ja porkkana
poista parikoista siemenkota ja kanta
paloittele kasvikset isohkoiksi paloiksi

laita pata liedelle kuumenemaan
lorauta öljyä pohjalle pari ruokalusikallista
älä anna kuumentua liikaa, kaviksia ei ole tarkoitus ruskistaa, ainoastaan hauduttaa

pane pataan ensin sipulin palat ja sitten porkkanat hautumaan hetkeksi aikaa, että ehtivät vähän pehmetä
lisää muut kasvikset ja valkosipulin kynnet joko kokonaisina tai vähän pienennettyinä
lisää mausteet

peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä
lisää vähän vettä, jos näyttää olevan tarpeen
kasviksista lähtee itsestään nestettä haudutettaessa
älä sekoita kypsymisen aikana, jotta kasvit pysyvät ehjinä ja säilyttävät värinsä
voit vähän käännellä niitä kauhalla niin, että kypsyvät tasaisesti
lisää loppuvaiheessa valutetut pavut
sammuta levy ja jätä pata rauhaan siksi aikaa, kun paahdat pinjansiemenet kuumalla paistinpannulla

tätä voi syödä riisin tai pastan kanssa tai ihan sellaisenaan
syödessä ripottele pinnalle paahdettuja siemeniä