Tää on must paras hummusohje. Peräisin nuorten rauhanjärjestö Nuorallatanssin eli Nartsan Suvaitsevaisuussopat-vihkosesta, nimellä Hummus bi tahina. Ohjeen alkuperäksi on siinä merkitty Syyria.
Vihkonen on sen verran vanha, että kikherneitä kutsutaan kahviherneiksi, eikä kerrota mikä määrä valmiiksi kypsennettyjä vastaa 175 g kuivia kikherneitä - kun ei silloin saanut mitään valmiiksi kypsennettyjä todellakaan kaupasta.
Googlettamalla löysin jonkun ohjeen, joka sanoi, että 175 g kuivia kikherneitä ois keitettynä 400 g.
175 g kuivia kikherneitä tai 400 g keitettyjä
2 rkl sitruunamehua
2 murskattua valkosipulinkynttä
4 rkl seesamtahnaa (tahina)
1 tl hienonnettua kuminaa (nykyaika huom. tähän voi käyttää myös jeeraa)
suolaa
jauhettua mustapippuria
Koristeeksi:
2 rkl oliiviöljyä
paprikajauhetta
* (Jos käytät kuivia kikherneitä) Keitä yön yli lionneita kahviherneitä tunti.
* Valuta kypsät herneet, mutta ota keitinvesi talteen ja pane sivuun myös muutama kaunis kokonainen herne.
* Pane herneet tehosekoittimeen, lisää joukkoon sitruunamehu, valkosipuli, seesam-tahna, kuminat, suola ja pippuri. Soseuta. Lisää keitinlientä tarpeen mukaan. Levite saa olla melko paksua.
* Kaada seos laakeaan kulhoon, tee keskelle kolo, kaada siihen oliiviöljy ja kokonaiset herneet. Ripottele paprikajauhetta pinnalle koristeeksi.
Tää onnistuu kyllä sauvasekottimella tai survimellakin ihan hyvin, jos ei oo tehosekotinta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paprikajauhe. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. marraskuuta 2014
tiistai 26. elokuuta 2014
Haperopaprikat

Tarvitset
2 vihreää paprikaa
öljyä vuuan voiteluun
Vähän juustoraastetta
täyte:
2-3 dl pilkottuja haudutettuja hyviä haperoita (tai muita sieniä)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
voita paistamiseen
½ dl kokonaista tattaria
1½ dl vettä
yrttisuolaa
paprikajauhetta
runsaasti tillisilppua
1-2 rkl smetanaa
Pilko sipuli. Hauduta sieniä ja sippulisilppua voissa, kunnes sipuli on kypsaa.
Lisää hienonnettu valkosipuli.
Huuhdo tattari ja keitä kypsäksi vedessä. Anna veden imeytyä ryyneihin.
Sekoita kaikki täytteen ainekset.
Halkaise paprikat. Poista kannat, siemenet ja muu ylimääräinen.
Voitele laakea vuoka ja asettele paprikat siihen. Jaa täyte paprikan puolikkaisiin. Painele tiukkaan joka koloon. Lisää pinnalle juustoraastetta.
Kypsennä uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes paprikat on sopivasti pehmenneet.
Tunnisteet:
juusto,
Marjo,
paprikajauhe,
sienet,
smetana,
tattari,
tilli,
uuniruoka,
valkosipuli,
vihreä paprika
tiistai 5. marraskuuta 2013
Marinoidut pavut
Papuja nyt voi marinoida vaikka kuinka monella tavalla. Tästä vaan tuli niin hyvää, että yleisön pyynnöstä lisään ohjeen tänne. Aineksia en tosin ole lainkaan mitannut, että sitä pitää vaan kokeilla. Minä teen nämä aina pelkällä tuntumalla. Olen oppinut näkemään suhteet.
Tarvitset
Keitettyjä kidneypapuja n. 300 g Käytin tällä kertaa GoGreenin valmiiksi keitettyjä. Monesti keitän itse.
tilkka soijakastiketta
oliiviöljyä
punaviinietikkaa kaksi korkillista
unkarilaista paprikajauhetta Minulla siis on tätä.
timjamia
useampi valkosipulin kynsi
Kaada pavuille nesteet. Öljyä niin paljon, että pavut lähes peittyvät.
Lisää mausteet. Itse puristin valkosipulin puristimella, mutta yhtä hyvin sen voi hienontaa veitsellä pieneksi silpuksi. Sekoittele ja anna seistä mielellään seuraavaan päivään.

torstai 18. huhtikuuta 2013
Kidneypapuja pannulla
Mulla on pakkasessa valmiiksi keitettyjä maustamattomia kidneypapuja, joten ryhdyin heti laittamaan niistä ruokaa, kun olin lukenut yhden intialaisen dekkarin, jossa salapoliisi söi rajma chavalia. Tarkkaa ohjetta ei ollut, joten omasta päästä taas.
Tarvitset
öljyä
sipulin
muutaman valkosipulin kynnen
palan tuoretta inkivääriä (onneksi kämppiksellä oli)
pari desiä keitettyjä kidneypapuja
1-2 tomaattia (minulla oli iso pihvitomaatti)
suolaa
rosmariinia
paprikajauhetta
tai mitä tahansa mausteita haluatkin ruokaan lykätä
Valmistus:
Pilko sipuli, valkosipuli, inkivääri ja tomaatti.
Kuumenna riittävän iso korkealaitainen pannu, älä liian kuumaksi kuitenkaan. Kattila tai patakin käy.
Lorauta siihen öljyä.
Lisää pilkottu sipuli.
Hauduta sipuli läpikuultavaksi.
Lisää valkosipuli ja inkivääri pannulle. Anna hetken hautua.
Lisää sitten mausteet ja tomaatti.
Anna taas hautua hetken ennen kuin lisäät pavut. Sekoita ja anna hautua kannen alla pienellä lämmöllä 15-30 minuuttia.
Syö riisin kanssa. Itse käytän italialaista luomu-täysjyväriisiä.
Sopii varmaan myös naan-leivän tai tortillan täytteeksi.
(Kuvat jäi ottamatta, kun en tiennyt, että ohje tulisi plokiin. Yritän muistaa seuraavalla kerralla.)
Tämä ei siis yrittänytkään olla rajma chavalia. Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole intialaisia mausteita kaapissani. Pitää hankkia niitäkin, kunhan normaalielämä taas alkaa.

helppo,
inkivääri,
kidneypavut,
Marjo,
nopeahko,
paprikajauhe,
pavut,
rosmariini,
tomaatti
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Perulainen perunasalaatti
Tämä ei ole oma ohjeeni, vaan olen napannut sen Valittujen Palojen keittokirjasta Ruokavuosi. Tästä kirjasta isosiskoni on sitä mieltä, ettei muuta keittokirjaa tarvitsekaan, jos sen omistaa. Näin mainoksena, kun kerran plagiointia harrastan.
Vähän tietenkin olen ohjetta muunnellut.
Ainekset:
5-6 keskikokoista perunaa
3 munaa
2-3 dl raejuustoa
n. ½dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
½ tl chilipippuria tai itse käytin unkarilaista paprikajauhetta
2 rkl hyvää öljyä
1 iso punasipuli
Koristeeksi:
hyviä oliiveja
punasipulirenkaita
sitruunalohkoja
Keitä perunat ja kuori.
Keitä munat koviksi. Kuori ne ja leikkaa lohkoiksi.
Poista keltuaiset ja hienonna ne haarukalla. Sekoita joukkoon kerma, raejuusto, sitruunanmehu, suola ja chili- tai paprikajauhe. Lisää öljy.
Kuori ja hienonna sipuli (leikkaa siitä ensin koristeviipaleet salaatin pinnalle). sSekoita massaan.
Leikkele perunat laakeaan astiaan lohkoiksi tai isohkoiksi paloiksi. Lado ne laakeaan astiaan. Levitä juusto-sipulimassa perunoitten päälle.
Koristele munanvalkuaislohkoilla, sipulirenkailla, oliiveilla, ja sitruunan lohkoilla.
Tarjoile salaatti kylmänä.
Todella hyvä ruoka vaikka piknikille.
Kokeilla voisi vielä lipstikkaa mausteeksi. Ja tietenkin kaikenlaisia siemeniä voisi lisätä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Vihreän paprikan innoittama pata
Ruuan valmistaminen kypsyttämisineen vie vajaan tunnin. Riippuu valmistusastiasta ja haudutuslämpötilasta. Jos kypsytät liian kuumalla, kasviksista tulee helposti liian pehmeitä ja ne hajoavat.
Silloin rakenne on ihan muuta, mitä minä tässä ajan takaa.
Vihreä paprika on ehdoton suosikkini. Sen maku vain on niin vahva, että se vaatii sopivaa seuraa.
Tein tänään kasvis-papupataa, jossa ehdottomasti on käytettävä vihreää paprikaa, jotta maku olisi oikeanlainen.
Ainekset:
vihreä paprika
keltainen paprika
sipuli
porkkana tai kaksi
kesäkurpitsa
pari valkosipulin kynttä
purkki kidneypapuja
n. ½ dl kiehuvaa vettä
Mahdollisesti pari tomaattia, jos sattuu olemaan liiaksi pehmenneitä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään tomaattiruoka. Tarkoitus ei ole käyttää tomaattisäilykkeitä.
mausteet:
yrttisuolaa
hyppysellinen unkarilaista paprikajauhetta (koska minulla sitä tuntuu riittävän ja riittävän pari vuotta
sitten tekemäni Unkarin matkan jäljiltä)
kuivattua persiljaa kourallinen, kuivasin sitä melkoinsen määrän viime kesänä
jos ei ole kuivattua tai pakastettua, talvisaikaan sen voi jättää pois
pari laakerinlehteä
kuivattua rosmariinia puoli kourallista (tämä on välttämätöntä oikean maun saavuttamiseksi) tai tuoretta usempia oksia
timjamia vähän vähemmän kuin rosmariinia
lisäksi:
öljyä padan pohjalle, minä käytin osin rypsi- osin oliiviöljyä
pinjan siemeniä
Käytä mieluiten valurautapataa. Iso kattilakin käy.
Valmistus:
kuori sipuli ja porkkana
poista parikoista siemenkota ja kanta
paloittele kasvikset isohkoiksi paloiksi
laita pata liedelle kuumenemaan
lorauta öljyä pohjalle pari ruokalusikallista
älä anna kuumentua liikaa, kaviksia ei ole tarkoitus ruskistaa, ainoastaan hauduttaa
pane pataan ensin sipulin palat ja sitten porkkanat hautumaan hetkeksi aikaa, että ehtivät vähän pehmetä
lisää muut kasvikset ja valkosipulin kynnet joko kokonaisina tai vähän pienennettyinä
lisää mausteet
peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä
lisää vähän vettä, jos näyttää olevan tarpeen
kasviksista lähtee itsestään nestettä haudutettaessa
älä sekoita kypsymisen aikana, jotta kasvit pysyvät ehjinä ja säilyttävät värinsä
voit vähän käännellä niitä kauhalla niin, että kypsyvät tasaisesti
lisää loppuvaiheessa valutetut pavut
sammuta levy ja jätä pata rauhaan siksi aikaa, kun paahdat pinjansiemenet kuumalla paistinpannulla
tätä voi syödä riisin tai pastan kanssa tai ihan sellaisenaan
syödessä ripottele pinnalle paahdettuja siemeniä

kesäkurpitsa,
kidneypavut,
laakerinlehti,
Marjo,
paprika,
paprikajauhe,
pata,
pavut,
persilja,
pinjansiemen,
pitkä haudutus,
porkkana,
rosmariini,
timjami,
tomaatti,
vegaaninen,
vihreä paprika
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kirjolohi kookosmaidossa herkkusienten kera
Olipa jääkaapissa herkkusieniä pois käytettäviksi.
Ostin kirjolohipalan ja kookosmaitoa keittoa varten. Väsymys iski enkä jaksanutkaan kuoria-pilkkoa soppaan ajateltuja juureksia.
Ei tullut soppaa, tuli uunikala.
Riittää kahteen annokseen
Ota laakea uunivuoka. Kaada pohjalle n. ruokalusikallinen hyvää oliiviöljyä.
laita vuuan pohjalle n. 300g pala kirjolohen tai norjanlohen fileetä
ympärille n. 200g herkkusieniä paloiteltuna
päälle vajaa puolikkaan sitruunan mehu
Mausteet:
teelusikallinen unkarilaista paprikajauhetta.
kaksi survottua valkosipulin kynttä
yrttisuolaa
muutama tuore timjamin oksa tai kuivattua timjamia
Lisäksi
n. 2 dl kookosmaitoa
Ripottele mausteet kalan päälle.
Kaada kookosmaito sekaan.
Kypsytä uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia.
Itselläni on varsin oikeappisesta poikkeava tapa tarkkailla kalan kypsymistä.
Työnnän haarukan paksuimpaan kohtaan, kaivan siitä pienen palan. Maistan kypsyysasteen.
Kun on kypsää voit ottaa uunista ulos.
Lisukkeeksi keitin esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita 2 annosta laatikon ohjeen mukaan.
Riisi sopisi paremmin. Ei vaan ollut kaapissa.

herkkusieni,
kala,
kookosmaito,
lohi,
Marjo,
nopeahko,
paprikajauhe,
sitruuna,
timjami,
uuniruoka
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Pitkään haudutettava juurespata, toinen versio
Tämä on siis sovellus Toisaan Pitkään haudutettavasta juurespadasta.
Hohhoh! Ei ollut lähimaaston kaupassa selleriä.
Kotona oli ihan pieni pala.
Ostin kookkaan punajuuren. Joka ei tietenkään vastaa lainkaan selleriä, mutta kokeilua tämäkin.
Muuten tein Toisaan ohjeen mukaan.
Kastikkeeksi tein ihan menneen ajan valkokastiketta, siis sulatin n. ruokalusikallisen voita kattilan pohjalla. Siihen sekaan ruokalusikallinen jauhoja ja sitten 2dl maitoa hyvin sekottaen. Kypsensin sitä sillä aikaa pienellä lämmöllä, kun viipaloin juureksia. Lisäsin sitten juustoraastetta noin 100g.
Oli kastike silti liian sakeaa, joten lisäsin vähän kaurakermaa.
Rosmariini oli päässyt yllättäen loppumaan. (Kirjoitin ostoslistaan. Käytän sitä lähes kaikkeen, joten puute oli suuri.)
Kovalla itsekurilla sain oltua laittamatta laakerinlehteäkään.
Mausteena oli tällä kertaa basilikaa, timjamia, lipstikkaa, unkarilaista paprikajauhetta, yrttisuolaa.
Haudutin pataa tuon 2½ tuntia. Ei ihan riittänyt. Olisi varmaan voinut hautua ainakin tunnin vielä. Punajuuret ovat niin hitaita.
Hitaus saattoi aiheutua myös lasivuuasta.
Ensi kerralla kokeilen niin mainiota savipataa ja sitten voisi kokeilla valurautapataakin.
Tulos on astiasta riippuen aina vähän erilainen. Onneksi meikämummin ylitsepursuavista keittiön kaapeista lajitelmaa löytyy.
Herkullista kyllä oli. Riittää muutamaksi päiväksi. Tuskin ehdin kyllästyä sinä aikana.

basilika,
juurekset,
juuriselleri,
juusto,
lipstikka,
maito,
Marjo,
paprikajauhe,
pata,
pitkä haudutus,
punajuuri,
timjami,
uuniruoka,
valkokastike,
voi,
yrtit
tiistai 8. marraskuuta 2011
Ihan tyypillinen spagetin kanssa syötävä munakoisopata
pieni munakoiso
n. 1 rkl öljyä
sipuli
pala purjoa, jos sattuu jääkaapista löytymään
vihreä paprika
paljon valkosipulia
purkki säilöttyjä tomaatteja
noin 1dl keitettyjä kikherneitä, joita olet marinoinut tunnin verran soijakastike-öljy-rosmariini-seoksessa
yrttisuolaa
basilikaa ja timjamia, runsas hyppysellinen kutakin
mustapippuria tai chiliä tai paprikajauhetta ihan maun mukaan
Syödessä juustoraastetta.
Mieluiten valurautapata. Mutta paksupohjainen kattilakin käy.
Halkaise munakoiso pituussuunnassa, leikkaa puolikas mahdollisesti vielä kahtia ja viipaloi suikaleet.
Laita viipaleet ruskistumaan öljyyn padan pohjalle. Kääntele niitä välillä.
Pilko kasvikset ja lisää ne pataan. Kääntele silloin tällöin.
Lisää tomaattisäilyke ja pavut (kikherneet)
Mausta
maistele mausteiden määrää, älä lisää liikaa kerralla
muista, että pavut on jo maustettu ja soijakastikkeesta tulee myös suolaa.
Kypsytä miedolla lämmöllä kansi päällä. Kypsyminen kestää sen aikaa, että saat spagetit keitettyä.
Älä kypsytä liian kauan, ettei padasta tule sosetta.
Keitä spagetti pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.
Nauti rauhassa juustoraasteen kera.
Toisaan lisäys:
* Ilman juustoraastetta vegaaninen

chili,
juusto,
kikherne,
Marjo,
munakoiso,
paprikajauhe,
pasta,
pavut,
purjo,
rosmariini,
säilötty tomaatti,
timjami,
tomaatti,
vegaaninen*,
vihreä paprika
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)