Siipan 50-vuotispiknikruokia. Resepti tunnistamattomasta naistenlehdestä. Jämät säily viikkoja, näitä oli hyvä lisätä esim. salaatteihin.
500 g kovia vihanneksia (esim. ruusukaaleja, retiisejä, porkkanoita, kukkakaalia)
5 dl etikkaa (ohjeessa ei spesifioida, joten käytin väkiviinaetikkaa, mutta viinietikka ois varmaan tosi hyvä myös)
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
pari oksaa rosmariinia
* Pilko pestyt ja kuoritut vihannekset suupalan kokoisiksi viipaleiksi ja lohkoiksi. Laita ne säilykepurkkeihin. Erottele halutessasi voimakkaan väriset kasvikset eri purkkiin, niin ne eivät värjää muita.
* Mittaa kattilaan etikka, vesi ja sokeri. Lisää laakerinlehdet, sinapinsiemenet ja rosmariini. Kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi välillä sekoitellen.
* Kaada kuuma mausteliemi purkkeihin niin, että kasvikset peittyvät. Kaavi mukaan myös yrtit ja sinapinsiemenet. Kierrä purkkien kannet kiinni ja anna jäähtyä. Nosta purkit jääkaappiin ja anna maustua pari tuntia tai yön yli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkakaali. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Nopeat etikkakasvikset
Tunnisteet:
juurekset,
kukkakaali,
kylmänä tarjottava,
laakerinlehti,
porkkana,
retiisi,
rosmariini,
ruusukaali,
sinapinsiemen,
sokeri,
tekeytymisaika,
Toisaa,
tuoreyrtit,
vegaaninen,
viinietikka,
väkiviinaetikka
Paahdettu kukkakaali-tomaattisalaatti ja tahinikastike
Siipan 50-vuotispiknikin ruokia. Ohje vissiin Voi Hyvin -lehdestä.
n. 1,5 kg kukkakaalia
1/2 kg kypsiä tomaatteja
tilkka (rypsi)öljyä
suolaa
Kastike:
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl sitruunamehua
1/2 dl vettä
1/2 dl tahinia
pieni nippu lehtipersiljaa
* Paloittele siistityn kukkakaalin kukinnot ohuiksi viipaleiksi, sanoo alkuperäinen ohje. Anteeksi kuinka, sanon minä. Koittakaapa leikata kukkakaalin kukintoja ohuiksi viipaleiksi - siitä tulee kukkakaalimurua. Mun salaatissa oli siis osittain kukkakaalimurua ja osittain jotenkin toimivasti paloiteltuja kukintoja.
* Laita palat uunipellille leivinpaperin päälle, pirskota niille öljyä ja ripottele suolaa. Paista 225 asteessa n. 35 min tai kunnes pinta on rapeaa ja saanut lähes kauttaaltaan ruskean paistovärin. Näin sanoo ohje. Mä en oikein hahmota käsitettä "öljyn pirskottelu" vaan se muuttuu lorotteluksi, mistä syystä kukkakaalit ei paahtuneet rapeiksi, vaan tulivat öljyssä keitetyiksi. Hyvää oli silti.
* Puolita tomaatit, poista niiden sisukset ja kova kanta. Kuutioi hedelmäliha pieniksi paloiksi. Ne ylijäämät kandee ottaa talteen ja laittaa johonkin ruokaan, toim. huom.
* Murskaa valkosipulinkynsi ja suola huhmaressa tasaiseksi tahnaksi, sekoita murska sitruunamehun ja veden seokseen. Lisää tahini (kastikkeen sekottaminen tasaseks on vaikeeta, mutta kyllä se riittävästi onnistu).
* Kokoa salaatti vasta juuri ennen tarjoilua, jotta kukkakaalipalat pysyvät rapeina. (Tätä ongelmaa ei tietysti ole, ellei ne ole rapeita alun perinkään...) Levitä kukkakaalit laakean tarjoilulautasen pohjalle (käytin piirakkavuokaa, toimi hyvin). Lisää päälle tomaattikuutiot ja kastike. Koristele hienonnetulla lehtipersiljalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)