Siipan 50-vuotispiknikruokia. Resepti tunnistamattomasta naistenlehdestä. Jämät säily viikkoja, näitä oli hyvä lisätä esim. salaatteihin.
500 g kovia vihanneksia (esim. ruusukaaleja, retiisejä, porkkanoita, kukkakaalia)
5 dl etikkaa (ohjeessa ei spesifioida, joten käytin väkiviinaetikkaa, mutta viinietikka ois varmaan tosi hyvä myös)
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
pari oksaa rosmariinia
* Pilko pestyt ja kuoritut vihannekset suupalan kokoisiksi viipaleiksi ja lohkoiksi. Laita ne säilykepurkkeihin. Erottele halutessasi voimakkaan väriset kasvikset eri purkkiin, niin ne eivät värjää muita.
* Mittaa kattilaan etikka, vesi ja sokeri. Lisää laakerinlehdet, sinapinsiemenet ja rosmariini. Kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi välillä sekoitellen.
* Kaada kuuma mausteliemi purkkeihin niin, että kasvikset peittyvät. Kaavi mukaan myös yrtit ja sinapinsiemenet. Kierrä purkkien kannet kiinni ja anna jäähtyä. Nosta purkit jääkaappiin ja anna maustua pari tuntia tai yön yli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laakerinlehti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Nopeat etikkakasvikset
Tunnisteet:
juurekset,
kukkakaali,
kylmänä tarjottava,
laakerinlehti,
porkkana,
retiisi,
rosmariini,
ruusukaali,
sinapinsiemen,
sokeri,
tekeytymisaika,
Toisaa,
tuoreyrtit,
vegaaninen,
viinietikka,
väkiviinaetikka
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Syyspata
Ei tarvinnu tänään käydä kaupassa, kun katoin mitä Otson kaapista löytyy ja tein niistä padan. Oli tosi hyvää. Ja tästähän voi taas muokata ja soveltaa vaikka kuinka.
pala kaalia
noin nipun verran porkkanoita
perunoita, ehkä 6
pari sipulia
n. 7 valkosipulin kynttä
0,5 - 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
pari desiä punaisia linssejä
pari rkl tomaattipuretta
0,5 - 0,75 l vettä
kasvisliemikuutio
rypsiöljyä
pari laakerinlehteä
2 - 3 tl mustapippurirouhetta
1 rkl minttua
2 tl kanelia
(n. desi kermaa)
soijakastiketta tarpeen mukaan
sitruuna
Hienonsin kaalin ja totesin, että se on järjettömän hyvää, joten sitä ei tehny mieli kypsentää paljoa. Kuorin porkkanat ja palottelin ne ja perunat. Silppusin sipulit ja valkosipulinkynnet.
Kuumensin isossa kattilassa rypsiöljyä ja kuullotin kaalia siinä vähän aikaa ja laitoin sen sitte lautaselle odottamaan. Lisäsin kattilaan öljyä ja kuullotin sipuleita siinä. Lisäsin perunat ja porkkanat ja pyörittelin vähän aikaa. Lisäsin veden, laakerinlehdet, mustapippurin ja kasvisliemitiivisteen. Keitin kymmenen minuuttia kannen alla. Sillä aikaa huuhtelin linssit siivilässä kylmällä vedellä.
Lisäsin kattilaan linssit, tomaattipuretta ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Tutkin maustehyllyä ja päätin heittää sekaan minttua ja kanelia, koska pitäähän sitä nyt jotain jännää ruuassa olla. Keitin viitisen minuuttia kannen alla, lisäsin kaalit ja keitin vielä toiset viitisen minuuttia.
Lisäsin kermaa, koska sitä sattui olemaan. Ei ois ollu mitenkään välttämätöntä, mutta hyvin se sopi mukaan. Maustoin soijakastikkeella, sitä ei ehkä ois tarvittu jos ei ois laittanu kermaa.
Lopuks puristin sekaan yhden sitruunan mehun.
Edit: Luulin että tää oli iso annos, mutta sitä söikin yllättävän paljon. Kahdelle riitti yhdeks illaks ja seuraavan päivän lounaaks.
* Vegaaninen, jos ei käytä kermaa.

aurinkokuivattu tomaatti,
halpa,
juurekset,
kaali,
kaneli,
kasvisliemi,
kerma,
laakerinlehti,
minttu,
pata,
peruna,
porkkana,
punaiset linssit,
sitruuna,
Toisaa,
tähteet,
vegaaninen*
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Kasvisborssi hapankaalista
Syksyiset punajuuret on niin ihanan makeita, että niistä tämä soppa on parhaimmillaan. Kannattaa tehdä kerralla iso satsi, että saa osan pakkaseen. Tätä tosin voi syödä viikon kyllästymättä.
Ainekset
600 g punajuuria
1 l vettä
kasvisliemitiivistettä, mulla on tota Naturatan Gemüsebrühe-jauhetta, jota laitoin 2 tl
2 laakerinlehteä
kymmenkunta mustapippuria
hiven rosmariinia
1 iso sipuli
pari valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
200 g hapankaalia (voi laittaa enemmän, jos haluaa lisää happamuutta)
Lisukkeeksi smetanaa
Kuori ja lohko punajuuret.
Varsinaiseen punajuurien pilkkomiseen käytän käsin veivattavaa raastinta, jonka karkeimmalla terällä tulee sopivaa silppua.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kasvisliemijauhe (tai kuutio) ja muut mausteet. Kaada punajuuret sekaan.
Pilko sipuli ja valkosipuli ja lisää kattilaan.
Keitto saa poreilla pienellä lämmöllä n. puoli tuntia siitä, kun se alkoi kiehua punajuurten laiton jälkeen.
Kuori ja pilko porkkanat ja lisää kattilaan.
Anna hautua taas vajaa puoli tuntia.
Lisää hapankaali ja keitä vielä 15 minuuttia.
Maistele ja mausta lisää, jos tarpeen. Itse en lisännyt suolaa, koska kasviksista tulee niin ihana maku.
Nauti smetanan kanssa. Minun oli pakko syödä heti kaksi lautasellista, vaikkei ollut edes varsinaisesti nälkä.
Ja ruokailun jälkeen oli iltarusko.
Toisaan lisäys:
* Vegaaninen, kun ei käytä smetanaa.
Ainekset
600 g punajuuria
1 l vettä
kasvisliemitiivistettä, mulla on tota Naturatan Gemüsebrühe-jauhetta, jota laitoin 2 tl
2 laakerinlehteä
kymmenkunta mustapippuria
hiven rosmariinia
1 iso sipuli
pari valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
200 g hapankaalia (voi laittaa enemmän, jos haluaa lisää happamuutta)
Lisukkeeksi smetanaa
Kuori ja lohko punajuuret.
Varsinaiseen punajuurien pilkkomiseen käytän käsin veivattavaa raastinta, jonka karkeimmalla terällä tulee sopivaa silppua.Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kasvisliemijauhe (tai kuutio) ja muut mausteet. Kaada punajuuret sekaan.
Pilko sipuli ja valkosipuli ja lisää kattilaan.
Keitto saa poreilla pienellä lämmöllä n. puoli tuntia siitä, kun se alkoi kiehua punajuurten laiton jälkeen.
Kuori ja pilko porkkanat ja lisää kattilaan.
Anna hautua taas vajaa puoli tuntia.
Lisää hapankaali ja keitä vielä 15 minuuttia.
Maistele ja mausta lisää, jos tarpeen. Itse en lisännyt suolaa, koska kasviksista tulee niin ihana maku.
Nauti smetanan kanssa. Minun oli pakko syödä heti kaksi lautasellista, vaikkei ollut edes varsinaisesti nälkä.
Ja ruokailun jälkeen oli iltarusko.
Toisaan lisäys:
* Vegaaninen, kun ei käytä smetanaa.
tiistai 15. lokakuuta 2013
Yhdenlainen tomaatti-linssikeitto
Tämän sopan voi tehdä suhteellisen nopeasti, mutta parempi tulee, jos malttaa hauduttaa pidempään.
Ainekset:
400 gramman purkki (Rainbow Luomu) tomaattimurskaa
n. purkillinen vettä
1 sipuli
valkosipulia pari kolme kynttä
öljyä
kasvisliemiainesta, kuutiota tai jauhetta. Mulla oli tommosta Naturatan Gemüsebrühe-jauhetta, jota laitoin teelusikallisen
kuivattua lipstikkaa
kuivattua persiljaa (tai tuoretta)
kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
Herbamarea tai suolaa, jos tarvii
½-1 dl punaisia linssejä
Kuumenna öljy kattilan pohjalla, älä liian kuumaksi
kuullota siinä sipulisilppu ja kuullotuksen loppuvaiheessa lisää pilkotut valkosipulin kynnet
Kun sipuli on läpikuultavaa, ei missään tapauksessa ruskistunutta, lisää tomaattimurska ja vesi.
Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää sitten liemijauhe ja mausteet. Murskaa kuivattu persilja ja lipstikka sormin hienoksi samalla kun ripotat ne kattilaan. Jos käytät tuoretta persiljaa lisää se silputtuna vasta valmiiseen keittoon.
Maistele ja lisää suolaa tarpeen mukaan.
Anna nyt keiton hautua kannen alla aikansa.
Huuhtele linssit ja lisää ne keittoon loppuvaiheessa. Keittele vielä kunnes linssitkin on kypsiä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Vihreän paprikan innoittama pata
Ruuan valmistaminen kypsyttämisineen vie vajaan tunnin. Riippuu valmistusastiasta ja haudutuslämpötilasta. Jos kypsytät liian kuumalla, kasviksista tulee helposti liian pehmeitä ja ne hajoavat.
Silloin rakenne on ihan muuta, mitä minä tässä ajan takaa.
Vihreä paprika on ehdoton suosikkini. Sen maku vain on niin vahva, että se vaatii sopivaa seuraa.
Tein tänään kasvis-papupataa, jossa ehdottomasti on käytettävä vihreää paprikaa, jotta maku olisi oikeanlainen.
Ainekset:
vihreä paprika
keltainen paprika
sipuli
porkkana tai kaksi
kesäkurpitsa
pari valkosipulin kynttä
purkki kidneypapuja
n. ½ dl kiehuvaa vettä
Mahdollisesti pari tomaattia, jos sattuu olemaan liiaksi pehmenneitä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään tomaattiruoka. Tarkoitus ei ole käyttää tomaattisäilykkeitä.
mausteet:
yrttisuolaa
hyppysellinen unkarilaista paprikajauhetta (koska minulla sitä tuntuu riittävän ja riittävän pari vuotta
sitten tekemäni Unkarin matkan jäljiltä)
kuivattua persiljaa kourallinen, kuivasin sitä melkoinsen määrän viime kesänä
jos ei ole kuivattua tai pakastettua, talvisaikaan sen voi jättää pois
pari laakerinlehteä
kuivattua rosmariinia puoli kourallista (tämä on välttämätöntä oikean maun saavuttamiseksi) tai tuoretta usempia oksia
timjamia vähän vähemmän kuin rosmariinia
lisäksi:
öljyä padan pohjalle, minä käytin osin rypsi- osin oliiviöljyä
pinjan siemeniä
Käytä mieluiten valurautapataa. Iso kattilakin käy.
Valmistus:
kuori sipuli ja porkkana
poista parikoista siemenkota ja kanta
paloittele kasvikset isohkoiksi paloiksi
laita pata liedelle kuumenemaan
lorauta öljyä pohjalle pari ruokalusikallista
älä anna kuumentua liikaa, kaviksia ei ole tarkoitus ruskistaa, ainoastaan hauduttaa
pane pataan ensin sipulin palat ja sitten porkkanat hautumaan hetkeksi aikaa, että ehtivät vähän pehmetä
lisää muut kasvikset ja valkosipulin kynnet joko kokonaisina tai vähän pienennettyinä
lisää mausteet
peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä
lisää vähän vettä, jos näyttää olevan tarpeen
kasviksista lähtee itsestään nestettä haudutettaessa
älä sekoita kypsymisen aikana, jotta kasvit pysyvät ehjinä ja säilyttävät värinsä
voit vähän käännellä niitä kauhalla niin, että kypsyvät tasaisesti
lisää loppuvaiheessa valutetut pavut
sammuta levy ja jätä pata rauhaan siksi aikaa, kun paahdat pinjansiemenet kuumalla paistinpannulla
tätä voi syödä riisin tai pastan kanssa tai ihan sellaisenaan
syödessä ripottele pinnalle paahdettuja siemeniä

kesäkurpitsa,
kidneypavut,
laakerinlehti,
Marjo,
paprika,
paprikajauhe,
pata,
pavut,
persilja,
pinjansiemen,
pitkä haudutus,
porkkana,
rosmariini,
timjami,
tomaatti,
vegaaninen,
vihreä paprika
torstai 8. maaliskuuta 2012
Maa-artisokkakeitto
Riittää kolmelle-neljälle hengelle (luulisin. Olen syönyt siitä vasta kerran, mutta riittää vielä ainakin kahdeksi päiväksi)
Ainekset:
n. litra vettä
½ kg maa-artisokkia
1 peruna
1 porkkana
1 palsternakka
pala selleriä
(kasvisliemikuutio)
laakerinlehti
lipstikkaa (jos on)
(yrttisuolaa)
muutama myllynkierähdys mustapippuria
Pese maa-artisokat huolella. Paloitteleo niitä vähän.
Kuori ja paloittele muut juurekset.
Laita kaikki ainekset kiehuvaan veteen.
Veden määrä ei ole tarkka, joten voit laittaa ensin vaikka vähemmän ja lisätä, jos tarpeen. Sitä pitäisi olla niin, että peittää juurekset.
Lisättävä vesi kannattaa kuumentaa vedenkeittimessä ennen sekaan kaatamista. Ei keitos jäähdy turhaan.
Makuasia on, haluatko lisätä liemikuution vai maustaa muuten keittoa riittävästi.
Kun kasvit ovat kypsät, poista laakerinlehti. Soseuta keitto. Maista ja mausta.
Lisukkeeksi sopii hyvin raejuusto ja erilaiset siemenet.
Ainahan voi käyttää smetanaakin.
Vaihteluksi voi lisätä sulatejuustoa. Taidankin tehdä niin, kun huomenna lämmitän sitä.
Toisaan lisäys:
* Tällaisena vegaaninen, kunhan lisukkeetkin on vegaanisia. Ei siis raejuustoa, smetanaa tai muita maitotuotteita.

helppo,
juurekset,
juuriselleri,
keitto,
laakerinlehti,
lipstikka,
maa-artisokka,
Marjo,
nopeahko,
palsternakka,
peruna,
porkkana,
raejuusto,
siemenet,
smetana,
sulatejuusto,
vegaaninen*
maanantai 21. marraskuuta 2011
Kaalisoppa
Tämä ruoka vaatii pitkän kypsytyksen.
Suuri annos, jonka keittämiseen tarvitaan tosi iso (5 litran) kattila:
kilon verran lampaan kylkeä
vettä n.3 litraa.
luiden pitäisi peittyä veteen, koska niiden tarkoitus on antaa liemelle maku.
vähän suolaa
n. 1½ kg kaalia
1 sipuli
1 palsternakka
3 porkkanaa
pala lanttua
pala selleriä
pala purjoa
Paljon valkosipulin kynsiä
yrttisuolaa
valkopippureita aika paljon (ei nyt sentään kourallista! ehkä puolet riittä)
kolme laakerinlehteä
kunnon kourallinen lipstikkaa, jota pitäis aina olla kaapissa kuivattuna
rosmariinia
persiljaa, sitäkin käytän kuivattuna
jos ei ole kuivattua persiljaa, voit näin talvella unohtaa sen. tuore on turhan kallista muutenkin herkulliseen keittoon
Keitä lihaa luineen miedosti suolatussa vedessä tunnin verran tai niin kauan, että liha helposti irtoa luusta.
Tämän jälkeen anna keitoksen jäähtyä, että rasva nousee pintaan ja kovettuu. On hieno omistaa kylmä parveke tässä vaiheessa.
Itselläni liemi luineen oli yli yön parvekkeella.
Poista sitten rasvakerros ja poimi luut lihoineen isolle vadille.
Pilko kasvikset.
Heitä ne liemeen kiehumaan mausteitten kanssa. Maista suolaisuus sopivaksi.
Lientä pitää olla niin paljon, että kasvikset peittyvät. Lisää vettä, jos tarpeen.
Anna kiehua hiljalleen kannen alla vähintään tunnin. Kaalinkin pitäisi olla pehmeää.
Maistele vielä keittämisen loppupuolella ja lisää maustetta, jos on tarpeen.
Tällä välin erottele liha luista ja poista siihen vielä jäänyt rasva.
Aika inhottavaa puuhaa. Kannattaa kuitenkin tehdä. Liha on hyvää.
Heitä luut ja rasvat kompostiin.
Pilko liha sopiviksi suupaloiksi vasta kypsään keittoon. Lihan pilkkominen käy parhaiten terävillä saksilla.
Syödessä lisää lautaselle smetanaa.
On herkullista lämmitettynäkin. Sopii erinomaisesti pakastettavaksi.

iso annos,
juurekset,
juuriselleri,
kaali,
keitto,
laakerinlehti,
lammas,
lanttu,
liha,
lipstikka,
Marjo,
pakasteeksi,
palsternakka,
persilja,
pitkä haudutus,
porkkana,
purjo,
rosmariini,
smetana
tiistai 8. marraskuuta 2011
Toisaan juurespata
Mulla oli puol purkkia pahaa einestomaattikeittoa, joka piti johonkin käyttää.
Piilotin sen pataan kaapista löytyneitten juuresten kanssa. Lopputulos oli älyttömän hyvää.
Tää on myös halpaa, jos jättää pinjansiemenet pois. Laittaa vaik auringonkukansiemeniä ni saa ravinteita, mut eihän ne ihan samalta maistu.
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
pala lanttua
pari porkkanaa
4 - 5 perunaa
voita ja rypsiöljyä
n. 3 dl lientä, tomaattimurskaa tms.
(tai pahaa einestomaattikeittoa)
lusikallinen tuorejuustoa
(varmasti kävis myös ranskankerma, kerma tai smetana)
vähän rosmariinia
5 mustapippuria
laakerinlehti
soijakastiketta
pinjansiemeniä
* Kuori sipulit ja juurekset. Pottuja ei ois pakko kuoria, mutta vahingossa tulin kuorineeksi nekin.
* Leikkaa sipuli sopivaksi (neljänneksiks ja sitten siivuiks on mun näkemys), hienonna valkosipuli, leikkaa lanttu ja porkkana melko ohuiksi siivuiksi ja potut paloiksi.
* Kuumenna voi ja öljy, kuullota sipulit. Lisää lanttu ja porkkana ja paistele vähän aikaa. Kunnes alkaa vähän kypsyä ja tuoksua. Lisää muut ainekset, paitsi pinjansiemenet.
* Hauduta, kunnes juurekset on kypsiä. Lisää siemenet.

punasipuli,
rosmariini,
smetana,
Toisaa,
tomaattimurska,
tuorejuusto,
tähteet,
yrtit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)