Siipan 50-vuotispiknikruokia. Resepti tunnistamattomasta naistenlehdestä. Jämät säily viikkoja, näitä oli hyvä lisätä esim. salaatteihin.
500 g kovia vihanneksia (esim. ruusukaaleja, retiisejä, porkkanoita, kukkakaalia)
5 dl etikkaa (ohjeessa ei spesifioida, joten käytin väkiviinaetikkaa, mutta viinietikka ois varmaan tosi hyvä myös)
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
pari oksaa rosmariinia
* Pilko pestyt ja kuoritut vihannekset suupalan kokoisiksi viipaleiksi ja lohkoiksi. Laita ne säilykepurkkeihin. Erottele halutessasi voimakkaan väriset kasvikset eri purkkiin, niin ne eivät värjää muita.
* Mittaa kattilaan etikka, vesi ja sokeri. Lisää laakerinlehdet, sinapinsiemenet ja rosmariini. Kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi välillä sekoitellen.
* Kaada kuuma mausteliemi purkkeihin niin, että kasvikset peittyvät. Kaavi mukaan myös yrtit ja sinapinsiemenet. Kierrä purkkien kannet kiinni ja anna jäähtyä. Nosta purkit jääkaappiin ja anna maustua pari tuntia tai yön yli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retiisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retiisi. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Nopeat etikkakasvikset
Tunnisteet:
juurekset,
kukkakaali,
kylmänä tarjottava,
laakerinlehti,
porkkana,
retiisi,
rosmariini,
ruusukaali,
sinapinsiemen,
sokeri,
tekeytymisaika,
Toisaa,
tuoreyrtit,
vegaaninen,
viinietikka,
väkiviinaetikka
Peruna-retiisi-sokerihernesalaatti
Siipan 50-vuotispiknikin ruokia, ohje Voi Hyvin -lehdestä.
1 - 1,2 kg pieniä uusia perunoita
8 retiisiä
175 g sokeriherneen palkoja
n. 4 dl hyvää (kevyt)majoneesia (Lehden reseptissä sanotaan "esim. Hellman's". Mä tein itse vegaanimajoneesin. Hyvää ja helppoa, ohje on kirjassa Härkäpapua sarvista.)
1/2 - 1 tl wasabitahnaa
suolaa
hienonnettua tilliä tai ruohosipulia
* Keitä perunat suolatussa vedessä kypsiksi. Valuta vesi pois ja anna jäähtyä. Paloittele jäähtyneet perunat kookkaaseen kulhoon.
* Pane siistityt ja huuhdotut herneenpalot pieneen määrään suolalla maustettua vettä. Keitä noin parin minuutin ajan, kunnes palot ovat kypsyneet, mutta ovat yhä rapsakoita. Valuta ja upota palot kylmään veteen.
* Viipaloi pestyt retiisit, paloittele valutetut herneenpalot.
* Mausta notkistettu majoneesi wasabilla. Sekoita tasaiseksi.
* Yhdistä kaikki ainekset, mausta suolalla ja tillillä tai ruohosipulilla.
* Peitä ja nosta salaatti viileään vähintään tunniksi ennen tarjoilua. Tarvittaessa voit notkistaa salaatin lisäämällä sekaan esimerkiksi tilkan kermaa (kasvikermaa).
* Vegaaninen jos majoneesi on vegaania.

aamu- väli- tai iltapala,
kylmänä tarjottava,
majoneesi,
peruna,
retiisi,
ruohosipuli,
sokeriherne,
tekeytymisaika,
tilli,
Toisaa,
tuoreyrtit,
vegaaninen*,
wasabi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)