Näytetään tekstit, joissa on tunniste pata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pata. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Syyspata

Ei tarvinnu tänään käydä kaupassa, kun katoin mitä Otson kaapista löytyy ja tein niistä padan. Oli tosi hyvää. Ja tästähän voi taas muokata ja soveltaa vaikka kuinka.

pala kaalia
noin nipun verran porkkanoita
perunoita, ehkä 6
pari sipulia
n. 7 valkosipulin kynttä
0,5 - 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
pari desiä punaisia linssejä
pari rkl tomaattipuretta
0,5 - 0,75 l vettä
kasvisliemikuutio
rypsiöljyä
pari laakerinlehteä
2 - 3 tl mustapippurirouhetta
1 rkl minttua
2 tl kanelia
(n. desi kermaa)
soijakastiketta tarpeen mukaan
sitruuna

Hienonsin kaalin ja totesin, että se on järjettömän hyvää, joten sitä ei tehny mieli kypsentää paljoa. Kuorin porkkanat ja palottelin ne ja perunat. Silppusin sipulit ja valkosipulinkynnet.

Kuumensin isossa kattilassa rypsiöljyä ja kuullotin kaalia siinä vähän aikaa ja laitoin sen sitte lautaselle odottamaan. Lisäsin kattilaan öljyä ja kuullotin sipuleita siinä. Lisäsin perunat ja porkkanat ja pyörittelin vähän aikaa. Lisäsin veden, laakerinlehdet, mustapippurin ja kasvisliemitiivisteen. Keitin kymmenen minuuttia kannen alla. Sillä aikaa huuhtelin linssit siivilässä kylmällä vedellä.

Lisäsin kattilaan linssit, tomaattipuretta ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Tutkin maustehyllyä ja päätin heittää sekaan minttua ja kanelia, koska pitäähän sitä nyt jotain jännää ruuassa olla. Keitin viitisen minuuttia kannen alla, lisäsin kaalit ja keitin vielä toiset viitisen minuuttia.

Lisäsin kermaa, koska sitä sattui olemaan. Ei ois ollu mitenkään välttämätöntä, mutta hyvin se sopi mukaan. Maustoin soijakastikkeella, sitä ei ehkä ois tarvittu jos ei ois laittanu kermaa.

Lopuks puristin sekaan yhden sitruunan mehun.

Edit: Luulin että tää oli iso annos, mutta sitä söikin yllättävän paljon. Kahdelle riitti yhdeks illaks ja seuraavan päivän lounaaks.

* Vegaaninen, jos ei käytä kermaa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vihreän paprikan innoittama pata

Ruuan valmistaminen kypsyttämisineen vie vajaan tunnin. Riippuu valmistusastiasta ja haudutuslämpötilasta. Jos kypsytät liian kuumalla, kasviksista tulee helposti liian pehmeitä ja ne hajoavat.
Silloin rakenne on ihan muuta, mitä minä tässä ajan takaa.

Vihreä paprika on ehdoton suosikkini. Sen maku vain on niin vahva, että se vaatii sopivaa seuraa.

Tein tänään kasvis-papupataa, jossa ehdottomasti on käytettävä vihreää paprikaa, jotta maku olisi oikeanlainen.

Ainekset:

vihreä paprika
keltainen paprika
sipuli
porkkana tai kaksi
kesäkurpitsa
pari valkosipulin kynttä
purkki kidneypapuja
n. ½ dl kiehuvaa vettä
Mahdollisesti pari tomaattia, jos sattuu olemaan liiaksi pehmenneitä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään tomaattiruoka. Tarkoitus ei ole käyttää tomaattisäilykkeitä.

mausteet:

yrttisuolaa
hyppysellinen unkarilaista paprikajauhetta (koska minulla sitä tuntuu riittävän ja riittävän pari vuotta
                                                                     sitten tekemäni Unkarin matkan jäljiltä)
kuivattua persiljaa kourallinen, kuivasin sitä melkoinsen määrän viime kesänä
                                                  jos ei ole kuivattua tai pakastettua, talvisaikaan sen voi jättää pois
pari laakerinlehteä
kuivattua rosmariinia puoli kourallista (tämä on välttämätöntä oikean maun saavuttamiseksi) tai tuoretta usempia oksia
timjamia vähän vähemmän kuin rosmariinia

lisäksi:
öljyä padan pohjalle, minä käytin osin rypsi- osin oliiviöljyä
pinjan siemeniä

Käytä mieluiten valurautapataa. Iso kattilakin käy.

Valmistus:

kuori sipuli ja porkkana
poista parikoista siemenkota ja kanta
paloittele kasvikset isohkoiksi paloiksi

laita pata liedelle kuumenemaan
lorauta öljyä pohjalle pari ruokalusikallista
älä anna kuumentua liikaa, kaviksia ei ole tarkoitus ruskistaa, ainoastaan hauduttaa

pane pataan ensin sipulin palat ja sitten porkkanat hautumaan hetkeksi aikaa, että ehtivät vähän pehmetä
lisää muut kasvikset ja valkosipulin kynnet joko kokonaisina tai vähän pienennettyinä
lisää mausteet

peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä
lisää vähän vettä, jos näyttää olevan tarpeen
kasviksista lähtee itsestään nestettä haudutettaessa
älä sekoita kypsymisen aikana, jotta kasvit pysyvät ehjinä ja säilyttävät värinsä
voit vähän käännellä niitä kauhalla niin, että kypsyvät tasaisesti
lisää loppuvaiheessa valutetut pavut
sammuta levy ja jätä pata rauhaan siksi aikaa, kun paahdat pinjansiemenet kuumalla paistinpannulla

tätä voi syödä riisin tai pastan kanssa tai ihan sellaisenaan
syödessä ripottele pinnalle paahdettuja siemeniä

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pitkään haudutettava juurespata, toinen versio

Tämä on siis sovellus Toisaan Pitkään haudutettavasta juurespadasta.

Hohhoh! Ei ollut lähimaaston kaupassa selleriä.
Kotona oli ihan pieni pala.
Ostin kookkaan punajuuren. Joka ei tietenkään vastaa lainkaan selleriä, mutta kokeilua tämäkin.

Muuten tein Toisaan ohjeen mukaan.

Kastikkeeksi tein ihan menneen ajan valkokastiketta, siis sulatin n. ruokalusikallisen voita kattilan pohjalla. Siihen sekaan ruokalusikallinen jauhoja ja sitten 2dl maitoa hyvin sekottaen. Kypsensin sitä sillä aikaa pienellä lämmöllä, kun viipaloin juureksia. Lisäsin sitten  juustoraastetta noin 100g.
Oli kastike silti liian sakeaa, joten lisäsin vähän kaurakermaa.

Rosmariini oli päässyt yllättäen loppumaan. (Kirjoitin ostoslistaan. Käytän sitä lähes kaikkeen, joten puute oli suuri.)
Kovalla itsekurilla sain oltua laittamatta laakerinlehteäkään.
Mausteena oli tällä kertaa basilikaa, timjamia, lipstikkaa, unkarilaista paprikajauhetta, yrttisuolaa.

Haudutin pataa tuon 2½ tuntia. Ei ihan riittänyt. Olisi varmaan voinut hautua ainakin tunnin vielä. Punajuuret ovat niin hitaita.
Hitaus saattoi aiheutua myös lasivuuasta.
Ensi kerralla kokeilen niin mainiota savipataa ja sitten voisi kokeilla valurautapataakin.
Tulos on astiasta riippuen aina vähän erilainen. Onneksi meikämummin ylitsepursuavista keittiön kaapeista lajitelmaa löytyy.

Herkullista kyllä oli. Riittää muutamaksi päiväksi. Tuskin ehdin kyllästyä sinä aikana.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Pitkään haudutettava juurespata

Ei ihan oma ohje, vaan alunperin Valio Emmental -mainoksesta vuodelta 1992 nimellä Jouluruukku. Vähän omaa kantapään kautta opittua mukana kuitenkin. Mä en näe mitään syytä miks tää ois jouluruoka, on aika raskas syötäväks kaikkien muiden sortimenttien ohella. Alkuperäisessä ohjeessa lopputulosta hallitsee juusto-kermakastikkeen runsaus, mutta mun mielestä kuitenkin pääpointti tässä on se, että kun juurekset on viipaloitu ohueks ja niitä haudutetaan pitkään, niistä tulee taivaallisen täyteläisen makeita.

Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan, että reseptistä tulee 6 - 8 annosta lisukkeeks kinkulle. Kun aineksia ostaa, määrä tuntuu pieneltä, mutta kyllä toi varsin riittoisaa on rasvan määrästä johtuen. Pääruokana voi kuitenkin tehdä varman päälle enempikin, tätä syö monena päivänä ja voi pakastaa. Halpaakin tää on jos ei käytä juustoa, ja varsinkin jos ei käytä kermaakaan.

Tarvitset tähän määrään kahden litran uunipadan tai -vuoan, joko kannellisen tai sitten foliota päälle. Kannellinen on huomattavasti parempi. Mieluummin vähän isompi pata kannella kuin just sopiva ilman.

1/2 kg porkkanaa
1/2 kg lanttua
200 g juuriselleriä
2 isoa sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria

tai mitä mausteita nyt keksiikään laittaa. Valkosipuli ja tuore inkivääri on myös pop.

Alkuperäisen ohjeen mukaan (tällä tulee tosi rasvasta ja raskasta):
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoa
200 g punaleima-Emmental-raastetta

Itse oon usein tehnyt käyttämällä 3 dl kermaa eikä juustoa ollenkaan. Joskus pelkällä kasvisliemelläkin, sillon kannattaa lisätä mausteita, esim. valkosipulia ja hunajaa.

* Kuori kasvikset ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi.
* Jos teet juustokastikkeen: Kaada kerma kattilaan, vispaa siihen jauhot ja kuumenna sekoittaen. Lisää juustoraaste ja sekoita, kunnes juusto on sulanut.
* Sekoita kastikkeeseen, kermaan tai liemeen mausteet (Alkuperäinen ohje väittää, että niistä pitäis tehdä seos, jota ripotellaan erikseen. Huoh.)
* Laita voideltuun vuokaan kerroksittain kasviksia ja kastiketta. Peitä kannella tai foliolla.
* Kypsennä 175 asteessa noin 2,5 tuntia.

* Vegaaninen, jos ei käytä kermaa eikä juustoa tai korvaa ne kasvipohjaisilla vastaavilla.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Toisaan juurespata

Mulla oli puol purkkia pahaa einestomaattikeittoa, joka piti johonkin käyttää.
Piilotin sen pataan kaapista löytyneitten juuresten kanssa. Lopputulos oli älyttömän hyvää.
Tää on myös halpaa, jos jättää pinjansiemenet pois. Laittaa vaik auringonkukansiemeniä ni saa ravinteita, mut eihän ne ihan samalta maistu.

1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
pala lanttua
pari porkkanaa
4 - 5 perunaa
voita ja rypsiöljyä
n. 3 dl lientä, tomaattimurskaa tms.
    (tai pahaa einestomaattikeittoa)
lusikallinen tuorejuustoa
    (varmasti kävis myös ranskankerma, kerma tai smetana)
vähän rosmariinia
5 mustapippuria
laakerinlehti
soijakastiketta
pinjansiemeniä

* Kuori sipulit ja juurekset. Pottuja ei ois pakko kuoria, mutta vahingossa tulin kuorineeksi nekin.
* Leikkaa sipuli sopivaksi (neljänneksiks ja sitten siivuiks on mun näkemys), hienonna valkosipuli, leikkaa lanttu ja porkkana melko ohuiksi siivuiksi ja potut paloiksi.
* Kuumenna voi ja öljy, kuullota sipulit. Lisää lanttu ja porkkana ja paistele vähän aikaa. Kunnes alkaa vähän kypsyä ja tuoksua. Lisää muut ainekset, paitsi pinjansiemenet.
* Hauduta, kunnes juurekset on kypsiä. Lisää siemenet.