Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegaaninen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vegaaninen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. syyskuuta 2023

Paahdettu paprikapasta

Tuunattu Ruokaboksin reseptistä.


Uuniin

Öljyä vuuan voiteluun

1 prk kikherneitä, huuhtele ja valuta

1 paprika, pese, poista siemenet ja paloittele isoiksi suupaloiksi

2 - 3 valkosipulinkynttä, kuori ja hienonna

1 rasia kirsikka- tai miniluumutomaatteja, huuhtele ja puolita

3 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippurirouhetta

0,5 tl paprika- tai savupaprikajauhetta maun mukaan

2 tl kuivattuja yrttejä (oreganoa, basilikaa ja/tai muuta lempiyrttiä)

1 rkl valkoviinietikkaa

Lisäksi

n. 250 g pastaa

muutama rkl hiivahiutaleita

1/2 sitruunan raastettu keltainen kuori

1/2 sitruunan mehu


* Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele uunivuoka öljyllä.

* Laita kaikki uuniin menevät asiat vuokaan ja sekoita.

* Paahda kasviksia uunissa noin 15 - 20 min. Sekoita välillä ainakin kertaalleen, ettei kikherneet pala. Voit kääntää uunin grillivastukselle paahtamisen loppuvaiheessa.

* Keitä pasta.

* Sekoita pasta, hiivahiutaleet sekä sitruunan kuori ja mehu kasviksiin.

maanantai 3. tammikuuta 2022

Marjoja Salome

Tehtiin tänään Salomen kanssa vegaaniateria. Aluksi oli Marokkolaista harira-keittoa.
Jälkiruoka kiskaistiin omasta päästä ja siitä tuli herkullista.
Tässä ohje, joka riittää kolmelle, mahdollisesti neljälle, jos eivät ole yhtä kovia syömään kuin me. 

Tarvitset:


1 purkki (2,5 dl) kauravispiä
1,5 dl Yosa Greek Style kaurajugurttia
3 dl (pakaste)marjoja, meillä oli mustikoita
muutama rkl sokeria
hyppysellinen kardemummaa
hyppysellinen kanelia
(vaniljaa, jos haluat. Salome laittoi omaan annokseensa, koska itse en välitä)

Valmistus:

vatkaa kauravispi vaahdoksi
mausta kardemummalla ja kanelilla ja mahdollisesti vaniljalla
lisää kaurajugurtti mahdollisimman vähän sekoittaen
murskaa jäiset marjat sokerin kanssa tehosekoittimella tai sauvasekoittimella
kääntele marjat ja vaahto varovasti sekaisin


torstai 19. maaliskuuta 2020

Korona-ajan soijarouhe-kaalilaatikko

Koska olen eristyksissä koronaepidemian vuoksi, on vihdoin aikaa ja jaksamista tehdä hyvää, terveellistä ruokaa. Tänään loihdin laatikon kaapista löytyvistä aineksista.
Vaatii aika ison vuoan.

Ainekset
2 dl tummaa soijarouhetta
vettä
½-1 sipulia
öljyä
1 kg kaalia
n. ½ l laihaa kasvislientä (tein kuutiosta)
siirappia
soijakastiketta
suolaa
mustapippuria
paljon rosmariinia

Valmistus
Kaada soijarouhe pannulle ja joukkoon vettä sen verran kuin soijarouhe imee itseensä, pannu levylle ja levy lämpeämään. Anna rouheen kuumeta.
Lisää pilkottu sipuli ja loraus öljyä.
Mausta soijakastikkeella, mustapippurilla ja rosmariinilla. Lisää suolaa, jos tarpeen.
Anna hautua miedolla lämmöllä niin kauan, kun saat kaalin pilkottua ja vuuan valmiiksi.

Öljyä iso vuoka.
Pilko kaali.
Laita puolet kaalista vuoan pohjalle.
Levitä päälle soijarouhe ja sen päälle loppu kaali.
Kaada kasvisliemi vuokaan.
Valuta päälle siirappia. Ei paljon, mutta vanana tasaisesti vuuan laajuudelta.

Minä kypsytin laatikon niin, että ensin toista tuntia 100-asteisessa uunissa foliolla peitettynä, koska tässä välissä uhmasin koronaa ja kävin avannossa.
Tultuani kotiin, poistin folion ja väänsin uunin lämpiämääm 200 asteeseen.
Laatikko hautui aika kauan, koska hommasin kaikkea tässä välissä. Kelloa en katsonut.
Jollei luota siihen, että nenä kertoo, koska ruoka on valmista, kannattaa tietenkin kypsymistä seurata. Kyllä se hyvin tunnin saa vielä uunissa olla. Jos laatikko uhkaa kuivua, lisää vettä tai kasvislientä.
Kaalin pitäisi olla kypsää ja pinnalta ruskeaa.

Maistuu puolukan kanssa tai ilman.
Minä laitoin heti alkuun liikaa lientä niin, että imeytin sitä ruisleipään. Huomenna taidan keittää riisiä lisäkkeeksi. Saan liemenkin syötyä.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Mausteinen linssi-porkkanasosekeitto

Tätä soppaa tulee tehtyä loppiaisen aikoihin, kun kaupoista saa päiväysalennuksella valmista porkkanasosetta. Kun sitä myydään joulun alla porkkanalaatikon ainekseks.Mut yhtä hyvinhän vois vaan keitellä porkkanaa linssien mukana ja soseuttaa lopuks.

7,5 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
2 dl linssejä
1 kg porkkanasosetta
1 - 1,5 dl kermaa (kaurakerma käy hyvin)
puolen sitruunan mehu
1,5 tl suolaa

Mausteet - näiden määrät on arvioitu sinne päin. Vaikka niin on muidenkin ainesten.

3 - 5 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
1 tl jeeraa
0,5 tl kurkumaa
1,5 tl currya
1,5 tl masalaa
1 tl mustapippuria
0,5 tl muskottia
1 - 1,5 tl kanelia
0,5 rkl rakuunaa

* Kuori ja hienonna valkosipuli ja inkivääri. Huuhtele linssit huolellisesti kylmällä vedellä.

* Keitä linssejä ja mausteita kasvisliemessä ainakin 10 min.

* Lisää porkkanasose, kuumenna ja hauduta vielä sen aikaa kuin maltat.

* Lisää kerma, sitruuna ja suola. Tarkista maku.

maanantai 24. elokuuta 2015

Vegaaninen voileipäkakku

Oon ihan kokematon voileipäkakuissa, mutta innovoin tämän 40-vuotissynttäreilleni ja lopputulos oli mainio. Sen verran aikaa tosta, että ihan tarkkoja määriä en muista mutta koitan nyt jotain heittää.

Vegaanista majoneesia voi ostaa tai sen tekemiseen on useampia reseptejä, mutta mä tykkään kaikista eniten pellavamajoneesista, jonka ohje on Härkäpapua sarvista -kirjassa. Tosin siihen jää pellavasta tummia pilkkuja, jotka tekee sen, että kuorrute ei oo tasasen valkosta, mutta ei se tuntunut ketään haittaavan. Kuorrutteeks vois myös laittaa pelkkää Oatly fraichea, tai jotain.

Huom. tää on iso tai tästä saa kaks hillitymmän kokosta.

Noin 24 palaa paahto- tai vuokaleipää tms.

Mönssien perusmassa:
1 l vegaanista majoneesia
6 prk Oatly fraichea

Täyte 1.
1,5 prk aurinkokuivattuja tomaatteja paloina
tomaattipuretta
hiivahiutaleita (oisko mennyt 2 dl, yllättävän paljon niitä sai laittaa ja sopivat tähän tosi hyvin)

Täyte 2.
tomaatteja, esim. 5 - pilko pieneksi, jätä siemenet pois ettei täyte tuu liian vetiseksi
1-2 ruukkua tuoretta basilikaa

Täyte 3.
kapriksia (hienonna niitä vähän)
persiljaa silppuna
0,5 prk aurinkokuivattua tomaattia paloina
mustapippuria

Koristeeksi esim. persiljaa, paprikaa, basilikan lehtiä

* Sekoita perusmönssi. Jaa se kulhoihin, jokaista täytettä varten n. 2 dl, loput jää kuorrutukseksi.

* Sekoita täytteet maistellen.

* Levitä 6 leipäviipaletta, niiden päälle täyte, toiset 6 viipaletta ja toinen täyte, kolmannet 6 viipaletta ja kolmas täyte ja loput leivät. Laita päälle esim. leikkuulauta ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

* Levitä loput mönssistä kakun päälle ja koristele.


Artisokkamönssi

Ohjeen pohjana on jostain nappaamani pastaohje, jossa pasta tarjoillaan kylmän artisokkamönssin kanssa. Vähän sovelsin. Oli aivan sairaan hyvää.

purkki artisokkia
mietoa sipulia, esim. muutama salottisipuli, 1 nippusipuli, salaattisipulia, tai sit vähän ihan tavallista sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl sitruunamehua
2 rkl pinjansiemeniä
suolaa
reippaasti oliiviöljyä
vähän mustapippuria

Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet, leikkaa pienemmiksi. Valuta artisokat. Yhdistä kaikki aineet ja mönssää sauvasekoittimella.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hummus tahinilla

Tää on must paras hummusohje. Peräisin nuorten rauhanjärjestö Nuorallatanssin eli Nartsan Suvaitsevaisuussopat-vihkosesta, nimellä Hummus bi tahina. Ohjeen alkuperäksi on siinä merkitty Syyria.

Vihkonen on sen verran vanha, että kikherneitä kutsutaan kahviherneiksi, eikä kerrota mikä määrä valmiiksi kypsennettyjä vastaa 175 g kuivia kikherneitä - kun ei silloin saanut mitään valmiiksi kypsennettyjä todellakaan kaupasta.

Googlettamalla löysin jonkun ohjeen, joka sanoi, että 175 g kuivia kikherneitä ois keitettynä 400 g.

175 g kuivia kikherneitä tai 400 g keitettyjä
2 rkl sitruunamehua
2 murskattua valkosipulinkynttä
4 rkl seesamtahnaa (tahina)
1 tl hienonnettua kuminaa (nykyaika huom. tähän voi käyttää myös jeeraa)
suolaa
jauhettua mustapippuria

Koristeeksi:
2 rkl oliiviöljyä
paprikajauhetta

* (Jos käytät kuivia kikherneitä) Keitä yön yli lionneita kahviherneitä tunti.
* Valuta kypsät herneet, mutta ota keitinvesi talteen ja pane sivuun myös muutama kaunis kokonainen herne.
* Pane herneet tehosekoittimeen, lisää joukkoon sitruunamehu, valkosipuli, seesam-tahna, kuminat, suola ja pippuri. Soseuta. Lisää keitinlientä tarpeen mukaan. Levite saa olla melko paksua.
* Kaada seos laakeaan kulhoon, tee keskelle kolo, kaada siihen oliiviöljy ja kokonaiset herneet. Ripottele paprikajauhetta pinnalle koristeeksi.

Tää onnistuu kyllä sauvasekottimella tai survimellakin ihan hyvin, jos ei oo tehosekotinta.

Palsternakkatahna

Siipan 50-vuotispiknikruokia. Ohje Me Naisista.

300 g palsternakkaa
1 dl vihreitä kivettömiä oliiveja
1 dl cashew-pähkinöitä
1/2 ruukkua (lehti)persiljaa
1/2 sitruuna (kuoriraaste ja mehu)
1,5 rkl öljyä
1 rkl kapriksia

* Kuori palsternakka ja paloittele. Keitä palat pehmeiksi (n. 8 min).
* Valuta ja siirrä palat mönssäyskoneeseen. Lisää oliivit, pähkinät, persilja, sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä öljy. Pyöräytä tasaiseksi.
* Lisää kaprikset tahnaan.

Huom. Sitruunan kuoresta raastetaan vain keltainen pintaosa. Toisin kuin siippa joskus luuli (no ei voi tietää, jos ei tiedä).

Paahdetut timjamikasvikset

Siipan 50-vuotispiknikruokia. Ohje Me Naisista.

1 keskikokoinen munakoiso
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 paprikaa
6 - 8 kirsikkatomaattia
4 - 5 oksaa tuoretta timjamia
2 - 3 rkl öljyä

Kastike:
1 dl öljyä (ohjeessa käsketään käyttää neutraalin makuista, joten laitoin rypsiä, mutta ois oliivikin sopinut varmasti)
3 rkl sitruunamehua
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa

* Pilko huuhdotut kasvikset kookkaiksi paloiksi ja pane ne leivinpaperin päälle uunipellille. Revi päälle timjamia ja valuta hiukan öljyä. Paahda uunin keskitasolla 225 asteessa 15 - 20 min, kunnes munakoisopalat ovat pehmeitä. Kääntele kasviksia muutaman kerran paistamisen aikana.
* Sekoita kastikkeen ainekset ensin keskenään ja sitten paahdettujen kasvisten joukkoon tarjoilukulhoon. Nosta peitettynä viileään maustumaan vähintään pariksi tunniksi.

Nopeat etikkakasvikset

Siipan 50-vuotispiknikruokia. Resepti tunnistamattomasta naistenlehdestä. Jämät säily viikkoja, näitä oli hyvä lisätä esim. salaatteihin.

500 g kovia vihanneksia (esim. ruusukaaleja, retiisejä, porkkanoita, kukkakaalia)
5 dl etikkaa (ohjeessa ei spesifioida, joten käytin väkiviinaetikkaa, mutta viinietikka ois varmaan tosi hyvä myös)
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
pari oksaa rosmariinia

* Pilko pestyt ja kuoritut vihannekset suupalan kokoisiksi viipaleiksi ja lohkoiksi. Laita ne säilykepurkkeihin. Erottele halutessasi voimakkaan väriset kasvikset eri purkkiin, niin ne eivät värjää muita.
* Mittaa kattilaan etikka, vesi ja sokeri. Lisää laakerinlehdet, sinapinsiemenet ja rosmariini. Kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi välillä sekoitellen.
* Kaada kuuma mausteliemi purkkeihin niin, että kasvikset peittyvät. Kaavi mukaan myös yrtit ja sinapinsiemenet. Kierrä purkkien kannet kiinni ja anna jäähtyä. Nosta purkit jääkaappiin ja anna maustua pari tuntia tai yön yli.

Paahdettu kukkakaali-tomaattisalaatti ja tahinikastike

Siipan 50-vuotispiknikin ruokia. Ohje vissiin Voi Hyvin -lehdestä.

n. 1,5 kg kukkakaalia
1/2 kg kypsiä tomaatteja
tilkka (rypsi)öljyä
suolaa

Kastike:
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl sitruunamehua
1/2 dl vettä
1/2 dl tahinia

pieni nippu lehtipersiljaa

* Paloittele siistityn kukkakaalin kukinnot ohuiksi viipaleiksi, sanoo alkuperäinen ohje. Anteeksi kuinka, sanon minä. Koittakaapa leikata kukkakaalin kukintoja ohuiksi viipaleiksi - siitä tulee kukkakaalimurua. Mun salaatissa oli siis osittain kukkakaalimurua ja osittain jotenkin toimivasti paloiteltuja kukintoja.
* Laita palat uunipellille leivinpaperin päälle, pirskota niille öljyä ja ripottele suolaa. Paista 225 asteessa n. 35 min tai kunnes pinta on rapeaa ja saanut lähes kauttaaltaan ruskean paistovärin. Näin sanoo ohje. Mä en oikein hahmota käsitettä "öljyn pirskottelu" vaan se muuttuu lorotteluksi, mistä syystä kukkakaalit ei paahtuneet rapeiksi, vaan tulivat öljyssä keitetyiksi. Hyvää oli silti.
* Puolita tomaatit, poista niiden sisukset ja kova kanta. Kuutioi hedelmäliha pieniksi paloiksi. Ne ylijäämät kandee ottaa talteen ja laittaa johonkin ruokaan, toim. huom.
* Murskaa valkosipulinkynsi ja suola huhmaressa tasaiseksi tahnaksi, sekoita murska sitruunamehun ja veden seokseen. Lisää tahini (kastikkeen sekottaminen tasaseks on vaikeeta, mutta kyllä se riittävästi onnistu).
* Kokoa salaatti vasta juuri ennen tarjoilua, jotta kukkakaalipalat pysyvät rapeina. (Tätä ongelmaa ei tietysti ole, ellei ne ole rapeita alun perinkään...) Levitä kukkakaalit laakean tarjoilulautasen pohjalle (käytin piirakkavuokaa, toimi hyvin). Lisää päälle tomaattikuutiot ja kastike. Koristele hienonnetulla lehtipersiljalla.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Marinoidut pavut

Papuja nyt voi marinoida vaikka kuinka monella tavalla. Tästä vaan tuli niin hyvää, että yleisön pyynnöstä lisään ohjeen tänne. Aineksia en tosin ole lainkaan mitannut, että sitä pitää vaan kokeilla. Minä teen nämä aina pelkällä tuntumalla. Olen oppinut näkemään suhteet.

Tarvitset

Keitettyjä kidneypapuja n. 300 g  Käytin tällä kertaa GoGreenin valmiiksi keitettyjä. Monesti keitän itse.

tilkka soijakastiketta
oliiviöljyä
punaviinietikkaa kaksi korkillista
unkarilaista paprikajauhetta  Minulla siis on tätä.
timjamia
useampi valkosipulin kynsi

Kaada pavuille nesteet. Öljyä niin paljon, että pavut lähes peittyvät.
Lisää mausteet. Itse puristin valkosipulin puristimella, mutta yhtä hyvin sen voi hienontaa veitsellä pieneksi silpuksi. Sekoittele ja anna seistä mielellään seuraavaan päivään.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Yhdenlainen tomaatti-linssikeitto

Tämän sopan voi tehdä suhteellisen nopeasti, mutta parempi tulee, jos malttaa hauduttaa pidempään.

Ainekset:

400 gramman purkki (Rainbow Luomu) tomaattimurskaa
n. purkillinen vettä
1 sipuli
valkosipulia pari kolme kynttä
öljyä
kasvisliemiainesta, kuutiota tai jauhetta. Mulla oli tommosta Naturatan Gemüsebrühe-jauhetta, jota laitoin teelusikallisen
kuivattua lipstikkaa
kuivattua persiljaa (tai tuoretta)
kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
Herbamarea tai suolaa, jos tarvii
½-1 dl punaisia linssejä


Kuumenna öljy kattilan pohjalla, älä liian kuumaksi
kuullota siinä sipulisilppu ja kuullotuksen loppuvaiheessa lisää pilkotut valkosipulin kynnet

Kun sipuli on läpikuultavaa, ei missään tapauksessa ruskistunutta, lisää tomaattimurska ja vesi.
Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää sitten liemijauhe ja mausteet. Murskaa kuivattu persilja ja lipstikka sormin hienoksi samalla kun ripotat ne kattilaan. Jos käytät tuoretta persiljaa lisää se silputtuna vasta valmiiseen keittoon.
Maistele ja lisää suolaa tarpeen mukaan.
Anna nyt keiton hautua kannen alla aikansa.

Huuhtele linssit ja lisää ne keittoon loppuvaiheessa. Keittele vielä kunnes linssitkin on kypsiä.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Avokado-papuhässäkkä

Tän opin jollain naistutkimusopiskelijoitten kesäleirillä, jossa oli mahtavat vegaanikokit. Helposti kuvittelis, että tähän tarttis lisätä jotain, mutta ei kun tää on just mahtavaa näin yksinkertasena.

Tätä voi syödä väli- tai iltapalana tai brunssilla, mut kyllä tää ihan ruuastakin menee ainaki kesällä.

avokadoa
kurkkua
suuria valkoisia papuja (keitettyjä tai säilyke)
sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
valkopippuria


Avokado kuoritaan

Avokado ja kurkku leikataan suunnilleen papujen kokoisiksi paloiksi. Kaikkia on tarkotus olla suunnilleen saman verran.

Päälle lorotetaan riittävästi oliiviöljyä ja vähän sitruunamehua. Maustetaan suolalla ja valkopippurilla.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Naan-leipä




Opin tämän eilen Hervannan Naistarilla taitovaihtokerhossa Selmalta.
Tein itse äsken, mutten ihan onnistunut. Oli liian vähän suolaa ja "lättyjen" teko paljon vaikeampaa kuin Selman tekemänä näytti.
Ensimmäinen leipä oli liian ohut ja paistui vähän turhan rapeaksi. Loppua kohti parani ja viimeinen eli neljäs leipä oli jo aikalailla oikeanlainen.

Ainekset:

n. ½ litraa kädenlämpöistä vettä
½ pakettia hiivaa
vehnäjauhoja, osan voi korvata ruisjauhoilla
suolaa

Öljyä käsiin

Mittoja ei ole, kun niitä ei vaan ole. Näppituntumalla pitää tehdä. Harjoittelu taitaa ainakin minulta vievän muutaman leipomiskerran.


Laita ensimmäiseksi uuni kuumenemaan 300 asteeseen.

Kaada vesi kulhoon. Liuota siihen hiiva.
Lisää jauhoja samalla sekoittaen (kädellä) ja vaivaten.
Lisää vielä suola.
Taikinan pitäisi olla aika löysää, kuitenkin leivottavaa.
Vaivaa taikina valmiiksi ja peitä se liinalla. Kohota noin puoli tuntia.


Kaada öljyä lautaselle ja jauhoja toiselle.
Kasta kädet öljyyn. Tämä siksi, ettei taikina takerru käsiin.
Pyörittele sitten taikinasta isoja pyöreitä pullia. Käytä taikinapullaa pyörittelemisen aikana muutaman kerran jauhoissa.

Kohota pullia 10 minuuttia.

Ota esille pelti ja öljyä sitä kevyesti.



Nyt tulee vaikein vaihe. Ota yksi pulla kerrallaan ja pyörittele ja venyttele siitä iso ohuehko "lätty".
Levitä se pellille. Sen pitäisi olla niin iso, että mahtuu juuri ja juuri pellille.




Paista 300 asteessa ylimmällä tasolla n. 3 minuuttia eli niin kauan, että pinnan kohoamiskohdat ovat ruskeita. Leipä siis kohoaa epätasaisesti.


Paista näin kaikki leivät yksi kerrallaan ja vie lämpiminä tarjolle.

Levitä leivälle raidaksi täytettä (esimerkiksi haudutettua munakoisoa) ja valkosipulilla maustettua kermaviiliä sekä tomaatin ja kurkun paloja. Kääri rullaksi ja nauti.


Minun uunissani ylin taso on liian matalalla. Leipä paistuu liikaa pohjasta ja tulee liian kovaksi.
Ensi kerralla kokeilen, millaista tulee, jos kuumennan ensin uunin 300 asteeseen ja väännä sitten pelkälle ylälämmölle ennen kuin laitan leipiä uuniin.
Kommentoin ohjetta vielä kokeiltuani sitä muutaman kerran.


Leipiä voi hyvin pakastaa. Sulata juuri ennen tarjoilua. Jos haluat lämmittää, tee se nopeasti 50-asteisessa uunissa.


Linkki: Haudutettu munakoiso



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Siivouspäivän hirsotto

Yksinkertanen ruoka, johon saa tungettua jämät. Tämmönen versio tällä kertaa, hyvää oli. Orson teki.

sipuli
loraus öljyä
4-5 kynttä valkosipulia
2,5 dl hirssiä
n. 0,5 l vettä tai vähän enemmän
1/2 prk paseerattua tomaattia
1/2 prk tomaattimurskaa
kasvisliemitiivistettä
pussi pakasteparsakaalia
pussi vihreitä papuja (pakaste)
pussi pakastemaissia
juustonjämiä raastettuna
yrttisuolaa
mustapippuria
hiukan kurkumaa
hiukan cayennea
loraus soijakastiketta

Huuhdo hirssi ja silppua sipuli. Hauduta öljyssä. Lisää muut, keitä n. 25 min.
Nesteen määrää kannattaa tietysti tsekkailla ja mausteet maistella.

Tätä voi siis soveltaa vaikka miten. Köyhänä voi tehdä pelkästä sipulista ja hirssistä ja syödä ketsupin kanssa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vihreän paprikan innoittama pata

Ruuan valmistaminen kypsyttämisineen vie vajaan tunnin. Riippuu valmistusastiasta ja haudutuslämpötilasta. Jos kypsytät liian kuumalla, kasviksista tulee helposti liian pehmeitä ja ne hajoavat.
Silloin rakenne on ihan muuta, mitä minä tässä ajan takaa.

Vihreä paprika on ehdoton suosikkini. Sen maku vain on niin vahva, että se vaatii sopivaa seuraa.

Tein tänään kasvis-papupataa, jossa ehdottomasti on käytettävä vihreää paprikaa, jotta maku olisi oikeanlainen.

Ainekset:

vihreä paprika
keltainen paprika
sipuli
porkkana tai kaksi
kesäkurpitsa
pari valkosipulin kynttä
purkki kidneypapuja
n. ½ dl kiehuvaa vettä
Mahdollisesti pari tomaattia, jos sattuu olemaan liiaksi pehmenneitä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään tomaattiruoka. Tarkoitus ei ole käyttää tomaattisäilykkeitä.

mausteet:

yrttisuolaa
hyppysellinen unkarilaista paprikajauhetta (koska minulla sitä tuntuu riittävän ja riittävän pari vuotta
                                                                     sitten tekemäni Unkarin matkan jäljiltä)
kuivattua persiljaa kourallinen, kuivasin sitä melkoinsen määrän viime kesänä
                                                  jos ei ole kuivattua tai pakastettua, talvisaikaan sen voi jättää pois
pari laakerinlehteä
kuivattua rosmariinia puoli kourallista (tämä on välttämätöntä oikean maun saavuttamiseksi) tai tuoretta usempia oksia
timjamia vähän vähemmän kuin rosmariinia

lisäksi:
öljyä padan pohjalle, minä käytin osin rypsi- osin oliiviöljyä
pinjan siemeniä

Käytä mieluiten valurautapataa. Iso kattilakin käy.

Valmistus:

kuori sipuli ja porkkana
poista parikoista siemenkota ja kanta
paloittele kasvikset isohkoiksi paloiksi

laita pata liedelle kuumenemaan
lorauta öljyä pohjalle pari ruokalusikallista
älä anna kuumentua liikaa, kaviksia ei ole tarkoitus ruskistaa, ainoastaan hauduttaa

pane pataan ensin sipulin palat ja sitten porkkanat hautumaan hetkeksi aikaa, että ehtivät vähän pehmetä
lisää muut kasvikset ja valkosipulin kynnet joko kokonaisina tai vähän pienennettyinä
lisää mausteet

peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä
lisää vähän vettä, jos näyttää olevan tarpeen
kasviksista lähtee itsestään nestettä haudutettaessa
älä sekoita kypsymisen aikana, jotta kasvit pysyvät ehjinä ja säilyttävät värinsä
voit vähän käännellä niitä kauhalla niin, että kypsyvät tasaisesti
lisää loppuvaiheessa valutetut pavut
sammuta levy ja jätä pata rauhaan siksi aikaa, kun paahdat pinjansiemenet kuumalla paistinpannulla

tätä voi syödä riisin tai pastan kanssa tai ihan sellaisenaan
syödessä ripottele pinnalle paahdettuja siemeniä

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Saaran puuro

Perus aamiaispuuro (esim. klo 13 nautittavaksi). Ovat kehuneet.

1 annos:
2,5 - 3 dl vettä
0,5 dl kaurahiutaleita
0,25 dl ruishiutaleita
0,15 dl tattarihiutaleita
0,10 dl leseitä
0,5 rkl soijajauhoa
vähän suolaa
1 rkl auringonkukansiemeniä

* Laita vesi kattilaan, saa olla kylmää tai sit voi laittaa termarista eilispäivänä keitetyt lämpimäks jäähtyneet vedet, joista ei enää sais kuumaa juomaa kuitenkaan. Kattila levylle ja levy täysille.
* Mittaa sekaan hiutaleet ja leseet. NO ÄLÄ NY NOIN TARKKAAN MITTAA. Otat mitan (yhteen annokseen desi), heität sinne noin puolet kauraryynejä ja neljänneksen ruisryynejä ja loput muita. Nää siis kattilaan veteen ja sekotat.
* Kattilaan kansi päälle, vahdi ja sekoittele, kiehauta. Sekoita ja laita levy ykköselle. Kansi takas päälle, mutta älä anna tietoisuutesi täysin herpaantua, puuro voi huonolla tuurilla kiehua vielä yli (jos kattila on pieni). Sekoittele välillä tarpeen mukaan. Muutaman minuutin päästä laita levy nollaan ja jätä puuro hautumaan hetkeks.
* Kun puuro vaikuttaa riittävän valmiilta, lisää loput aineet ja sekoita. Nauti haluamillasi lisäkkeillä. Itsellenihän se tarkoittaa kunnon lohmoa voita. Marjat, hillo tai mustikkasoppa olis terveellisempiä (ja vegaanisia), mutta mä tarviin energiaaaa ja rasvaaaa.