Tämä omasta päästä vedetty piirakkapohja onnistui yli odotusten. Pysyi hyvin kasassakin.
Kirjaan sen nyt heti tänne, koska joka kerran piiraita tehdessäni joudun kehittämään uuden reseptin. Päästä ne jostain syystä häviää aika äkkiä.
Ainekset:
100 g margariinia
½ dl sokeria
1 muna
1½ dl kaurahiutaleita
½ dl mantelijauhoa
1 dl maissijauhoa, olisin laittanut kaurajauhoa maissin sijaan, mutta en nyt just löytänyt sitä kaapista.
Loraus iKaffea
Jauhettua inkivääriä ja kardemummaa tai muita mausteita. Olisin laittanut kanelia, mutta en just nyt löytänyt sitä.
Valmistus:
Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää muna kovasti vatkaten. Sekoita jauhot, hiutaleet ja mausteet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Sekoita hyvin.
Lisäsin vielä iKaffe-tölkin pohjat, kun taikina tuntui muuten aika tönköltä.
Sähkövatkainta käytin joka vaiheessa.
Läträä taikina laakeaan voideltuun piirasvuokaan pohjalle ja vähän reunoillekin suhteellisen tasaisesti.
Täytteeksi laitoin omenasosepurnukassa jäljellä olevan sisällön. Oli aika makeeta, niin sokeria ei tarvinnut lisätä. Soseen päälle laittelin pussillisen pakastettuja vähän sulaneita omenalohkoja.
Paista uunissa n. 220 asteessa n. 20 minuuttia.
Syötiin ystäväni Salomen kanssa lohisopan jälkkäriksi yli puolet piiraasta Oatlyn kauravaniljajäätelön kera. Pyöreähkö olo tuli.
perjantai 24. toukokuuta 2019
tiistai 5. tammikuuta 2016
Mausteinen linssi-porkkanasosekeitto
Tätä soppaa tulee tehtyä loppiaisen aikoihin, kun kaupoista saa päiväysalennuksella valmista porkkanasosetta. Kun sitä myydään joulun alla porkkanalaatikon ainekseks.Mut yhtä hyvinhän vois vaan keitellä porkkanaa linssien mukana ja soseuttaa lopuks.
7,5 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
2 dl linssejä
1 kg porkkanasosetta
1 - 1,5 dl kermaa (kaurakerma käy hyvin)
puolen sitruunan mehu
1,5 tl suolaa
Mausteet - näiden määrät on arvioitu sinne päin. Vaikka niin on muidenkin ainesten.
3 - 5 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
1 tl jeeraa
0,5 tl kurkumaa
1,5 tl currya
1,5 tl masalaa
1 tl mustapippuria
0,5 tl muskottia
1 - 1,5 tl kanelia
0,5 rkl rakuunaa
* Kuori ja hienonna valkosipuli ja inkivääri. Huuhtele linssit huolellisesti kylmällä vedellä.
* Keitä linssejä ja mausteita kasvisliemessä ainakin 10 min.
* Lisää porkkanasose, kuumenna ja hauduta vielä sen aikaa kuin maltat.
* Lisää kerma, sitruuna ja suola. Tarkista maku.

Tunnisteet:
halpa,
helppo,
inkivääri,
juurekset,
kasvisliemi,
kaurakerma,
keitto,
kerma,
mausteet,
nopea,
porkkana,
punaiset linssit,
rakuuna,
sitruuna,
Toisaa,
valkosipuli,
vegaaninen,
yrtit
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Uunissa paistettu kokonainen kuha
Saaran kanssa eilen syötiin, kuunneltiin lauantain toivottuja, saunottiin ja katsottiin Areenasta Fifth Element.
Tein ruuaksi kuhaa uunissa ja siitä tulikin tosi herkullista.
Ainekset
noin kilon painoinen kuha avattuna ja suomustettuna
1-2 tl suolaa
½ sitruunaa (luomu)
runsaasti tillisilppua
useampi rosmariinin oksa
vähän korppujauhoa
muutama nokare voita
½ dl kermaa
vettä
Valmistus
Voitele uunivuoka
Hiero kalaan suolaa pinnalle ja sisälle ja laita se uunivuokaan
Raasta puolen sitruunan kuori ja leikkele sitruunanpuolikas jonkinlaisiksi palasiksi
lykkää kuoriraaste ja palaset kalan sisään
samoin tillisilppu ja rosmariinin oksat
Ripottele pinnalle korppujauhoa ja päälle pieniä voinokareita.
Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia, Voi hautua pidempäänkin, kunhan katkaiset virran uunista.
Kun kala on ollut uunissa kymmenkunta minuuttia, lorauta vuoan pohjalle kuumaa vettä pohjan peitteeksi. Paistamisen aikana tarkistele veden haihtumista. Älä anna pohjan olla kuivana pitkiä aikoja. Lorauttele sinne vettä ja kermaa vähän kerrallaan.
Käytä vuoassa oleva neste kastikkeena. Syötiin perunamuussin kanssa.

maanantai 24. elokuuta 2015
Vegaaninen voileipäkakku
Oon ihan kokematon voileipäkakuissa, mutta innovoin tämän 40-vuotissynttäreilleni ja lopputulos oli mainio. Sen verran aikaa tosta, että ihan tarkkoja määriä en muista mutta koitan nyt jotain heittää.
Vegaanista majoneesia voi ostaa tai sen tekemiseen on useampia reseptejä, mutta mä tykkään kaikista eniten pellavamajoneesista, jonka ohje on Härkäpapua sarvista -kirjassa. Tosin siihen jää pellavasta tummia pilkkuja, jotka tekee sen, että kuorrute ei oo tasasen valkosta, mutta ei se tuntunut ketään haittaavan. Kuorrutteeks vois myös laittaa pelkkää Oatly fraichea, tai jotain.
Huom. tää on iso tai tästä saa kaks hillitymmän kokosta.
Noin 24 palaa paahto- tai vuokaleipää tms.
Mönssien perusmassa:
1 l vegaanista majoneesia
6 prk Oatly fraichea
Täyte 1.
1,5 prk aurinkokuivattuja tomaatteja paloina
tomaattipuretta
hiivahiutaleita (oisko mennyt 2 dl, yllättävän paljon niitä sai laittaa ja sopivat tähän tosi hyvin)
Täyte 2.
tomaatteja, esim. 5 - pilko pieneksi, jätä siemenet pois ettei täyte tuu liian vetiseksi
1-2 ruukkua tuoretta basilikaa
Täyte 3.
kapriksia (hienonna niitä vähän)
persiljaa silppuna
0,5 prk aurinkokuivattua tomaattia paloina
mustapippuria
Koristeeksi esim. persiljaa, paprikaa, basilikan lehtiä
* Sekoita perusmönssi. Jaa se kulhoihin, jokaista täytettä varten n. 2 dl, loput jää kuorrutukseksi.
* Sekoita täytteet maistellen.
* Levitä 6 leipäviipaletta, niiden päälle täyte, toiset 6 viipaletta ja toinen täyte, kolmannet 6 viipaletta ja kolmas täyte ja loput leivät. Laita päälle esim. leikkuulauta ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.
* Levitä loput mönssistä kakun päälle ja koristele.

Soijamunat
Hyviä. Ohje jostain kiinalaisen ruuan keittokirjasta.
4 munaa
Kastike:
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl vettä
1/2 tl fariinisokeria
1 rkl öljyä
* Laita munat tulelle kylmään veteen. Keitä viitisen minuuttia siitä, kun vesi kiehuu. Jäähdytä kylmällä vedellä ja kuori.
* Sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi.
* Kierittele munat kastikkeessa ja anna seistä pari tuntia välillä käännellen. Leikkaa neljään lohkoon ja tarjoa alkupaloina.

Mantelikakku
Hippikakkupohja: ei sokeria, ei jauhoja, ei kypsennystä. Siipan 50-vuotissynttäripiknikille tein tämmösen ja tarjoilin tän kanssa marjoja ja kermavaahtoa. Jokainen sai sit koostaa sellasen kakun kun halus lautasellaan.
Sekoita tehosekoittimessa 2 dl kuivattuja taateleita ja 1 dl manteleita. Levitä lätyksi (tulee aika pieni, ei mikään kakkuvuoan kokonen) ja käytä kakkupohjana tai sellaisenaan.
Ohje jostain naistenlehdestä.

Artisokkamönssi
Ohjeen pohjana on jostain nappaamani pastaohje, jossa pasta tarjoillaan kylmän artisokkamönssin kanssa. Vähän sovelsin. Oli aivan sairaan hyvää.
purkki artisokkia
mietoa sipulia, esim. muutama salottisipuli, 1 nippusipuli, salaattisipulia, tai sit vähän ihan tavallista sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl sitruunamehua
2 rkl pinjansiemeniä
suolaa
reippaasti oliiviöljyä
vähän mustapippuria
Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet, leikkaa pienemmiksi. Valuta artisokat. Yhdistä kaikki aineet ja mönssää sauvasekoittimella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)